Ei ole sanoja mulla nyt.
Maailma ja sen palo on niin paljon.
Mun sydän pakahtuu ja mieli leviää.
Niin paljon kauneutta, niin paljon rumuutta.
Ristiriitaisuutta ja harmoniaa.
Minä vain ihmettelen ja tunnen
..siellä jossain välissä.
Maailma ja sen palo on niin paljon.
Mun sydän pakahtuu ja mieli leviää.
Niin paljon kauneutta, niin paljon rumuutta.
Ristiriitaisuutta ja harmoniaa.
Minä vain ihmettelen ja tunnen
..siellä jossain välissä.
Odottelen Bitungissa seuraavaa lauttaa kohti Jaavaa. Hellin itseäni (itselleni) ylikalliissa hotellissa, yritän kirjoitella, otan päivittäisiä (lähes 24h kestäviä) bahasa indonesia kielikylpyjä. Ylipäätään koitan vain levätä sekä valmistautua tulevaan juoksuuni kohti Helsinkiä. Edessä ylipitkiä lautta/juna/bussi matkoja, pikavauhtia vaihtuvia kulttuureja, kieliä ja ystäviä..
Mutta kaipa minä olen valmis.
On aika mennä kotiin.
Hki-Uluru luku XVI on pian matkallaan kohti Suomea. Kirjeessä tuokioita matkaltani Darwinista Bitungiin, pari valokuvaa sekä versioni Ambonilaisesta legendasta Nene Luhu.
-Tilaa kirje, lue lisää, tarjoa mulle nuudelit ja auta mut kotiin-
2 kommenttia:
Sisko sanoo:)
Kiitos kirjeestä! täydessä aamujunassa sitä lukiessani nauroin monta kertaa ääneen. Ja tarina oli ihana kanssa. Kaunis tuulahdus päiväntasaajalta. Kiitos!
"- Tuolla noiden (vuorien) takana on Nuuskamuikkunen, Muumipeikko sanoi itsekseen. Hän istuu siellä jossakin ja syö appelsiinia. Jos tietäisin hänen tietävän, että minä kiipeän näiden vuorten yli hänen takiaan, niin silloin minä voisin kiivetä. Mutta aivan yksin siitä ei tule mitään. " (Taikatalvi - Tove jansson)
Ihana tietää, että välissä on enää vain maantietä ja rautatiekiskoja. Täällä ajatellaan matkaasi. Et ole yksin. odotamme sinua!
Sisko
Lähetä kommentti