Olipa kerran..

Kauan, kauan sitten minulla oli unelma matkustaa maitse ja meritse Helsingistä Ulurulle ja takaisin, matkustaa hitaasti vaeltaen ja etsien samalla tarinoita maista joissa kierrän ja ihmisiltä joita kohtaan. Tämä blogi on päiväkirjaani tuolta ajalta.
   Yhä tänäänkin jatkan toimintaani tarinankerronnan parissa ja siellä täällä kerron tarinoita, matkan aikana kerättyjä ja muita.  Tervetuloa mukaan Tarinoiden maailmaan!

Lue lisää osoitteesta:

www.tarinoidenmaailma.fi

*

The End

'Khattam-Shud' hän sanoi verkalleen, 'on kaikkien Tarinoiden Perivihollinen. Hän on Hiljaisuuden Ruhtinas ja Puheen Vainolainen. Ja koska kaikki päättyy, koska unet päättyvät, tarinat päättyvät, elämät päättyvät, me kaiken lopussa käytämme hänen nimeään. 'Se on lopussa' me sanomme toisillemme, 'se on ohi. Khattam-Shud: Loppu.'
-Salman Rushdie: Haroun and the sea of stories- (suom. Arto Haila)

Eilen, tänään ja huomenna

Helsinki

Ympyrä alkaa sulkeutua

Venäjän maa antoi lapsilleen pieniä mummoja,
joiden sisällä on pieniä mummoja ja joiden sisällä on...
Kiinan maa antoi lapsilleen sata miljoonaa leikkitoveria..
Kiina on kehitysmaa.. (Onko?)
Suomi soi, Suomi soi..

Suomi soi lapsilleen puhuvan kissan.

-Nypykät-

Minä kuljen kohti pohjoista. Pekingissä jätin hyvästit kesälle ja viimehetkellä ennen lähtoa ostin uuden talvitakin. Astuin junaan ja Manchuriassa heräsin johonkin outoon. Katsoin ikkunasta ja näin valkoista. Ulkona sataa lunta! Rajalla hyppäsin junasta tallustelemaan laiturille ja todellisuus iski kasvoille: Pakkanen on kylmä!

Taydenkuun tunnelma

Tuoksuu Kiinalta..

Onnellisuuksia

Söin mantelijäätelön ja muutin Laoon

Kutsu

Vielä on mahdollista hypätä mukaan matkalle tarinoiden maailmaan. Jäljellä kolme viimeistä kirjettä. (jos kaikki menee hyvin..)

Helsinki-Uluru luku XVII Syyskuussa Thaimaasta
Helsinki-Uluru luku XVIII Lokakuussa Kiinasta
Helsinki-Uluru luku XIX Marras-joulukuussa Helsingistä

-Tilaa kirje, lue lisää ja auta minut kotiin..-

Reilu 10 vuorokautta

Bitung-Jkt-Batam-Johor-Kl-Hatyai-Bangkok

152 tuntia lautoilla
17 tuntia junissa
15 tuntia busseissa
Ja joitain epämääräisiä hetkiä moottoripyörien kyydissä.

Viikon aikana kolme Aasian pääkaupunkia,
kuka sanoo ettei julkisilla voi matkustaa nopeasti!??

Tänään katson peiliin ja ihmettelen kuka oikein on tuo viittäkymppiä lähentelevä väsyneen näköinen kalju mies?
Silmissä on kyllä jotain tuttua..
Luulen että olen tavannut hänet jossain..
Ehkä muutama vuosi sitten Helsingissä..

Lähtemisiä - jäämisiä

Hattupäinen mies, yksin merta tuijottaa.
Sanojen kanssa voi rakentaa sillan,
sanojen kanssa voi viettää illan,
mut mitä sä teet,
kun kadonneet on kaikki äänteet..

-Maritta Kuula-

Kuinka tottua lähtemiseen, jatkuvaan hyvästelyyn.
Uusia ystäviä, jaettuja hetkiä, iloja suruja.. veljeyttä.
Välillä minä haluaisin olla se joka jää.
Mutta taas kerran minä pakkaan reppuni, sanon pikaisesti hei. Ja kun astun uuteen lauttaan tiedän, että mieleni vaeltaa huomisen unelmiin, mutta samaan aikaan katson taakseni toivoen, että näemme uudelleen, kun aika on oikea, kun aika on kypsä.
Ja kyynel silmäkulmassa kuiskaan tuulille viestin:

Ystäväni, rakas veljeni, kaunis sisareni
Sampai jumpa lagi - kunnes tapaamme taas!

P.s. Vaikka kuinka olen ollut huolellinen ja varovainen on kamerani taas rusak. Ei se jaksanut jatkuvaa matkaamista. Niinpä valittavasti uusia kuvia ei ilmesty, ennenkuin ratkaisen yritänkö ostaa uuden vai..?

Hki-Uluru luku XVI

Ei ole sanoja mulla nyt.
Maailma ja sen palo on niin paljon.
Mun sydän pakahtuu ja mieli leviää.
Niin paljon kauneutta, niin paljon rumuutta.
Ristiriitaisuutta ja harmoniaa.
Minä vain ihmettelen ja tunnen
..siellä jossain välissä.

Odottelen Bitungissa seuraavaa lauttaa kohti Jaavaa. Hellin itseäni (itselleni) ylikalliissa hotellissa, yritän kirjoitella, otan päivittäisiä (lähes 24h kestäviä) bahasa indonesia kielikylpyjä. Ylipäätään koitan vain levätä sekä valmistautua tulevaan juoksuuni kohti Helsinkiä. Edessä ylipitkiä lautta/juna/bussi matkoja, pikavauhtia vaihtuvia kulttuureja, kieliä ja ystäviä..
Mutta kaipa minä olen valmis.
On aika mennä kotiin.

Hki-Uluru luku XVI on pian matkallaan kohti Suomea. Kirjeessä tuokioita matkaltani Darwinista Bitungiin, pari valokuvaa sekä versioni Ambonilaisesta legendasta Nene Luhu.

-Tilaa kirje, lue lisää, tarjoa mulle nuudelit ja auta mut kotiin-

Tie ei ole suora - varsinkaan Indonesiassa

Purjevene Maralinga miehistöineen suuntaa takaisin kohti Australiaa ja minä, kuten vähän pelkäsinkin olen hieman jumissa Sulawesin pohjoiskolkassa. Kyselen lautoista, onko niitä ja milloin ja minne? Vastaus kuuluu: "On on, ensiviikolla... tai oo ei olekaan, siis seuraava lähteekin vasta kuukauden kuluttua... Tai siis on muita pienempia lauttoja länsi rannikolla.. tai ei olekaan.." Ok ok, minä ymmärrän ja en ymmärrä.. Ja ajan taas uudestaan ympäri kaupunki etsimässä toimistoa tai henkilöä jolta saisin ajantasalla olevaa tietoa. Mutta onko sellaista edes olemassa Indonesiassa?
En todellakaan tiedä!

Huolimatta kaikesta säädöstä ja ristiriitaisuudesta, minä rakastan!
Sydämeni palaa tälle maalle, näille tuoksuille, hetkille, ystäville, veljille ja sisarille ja haluaisin ymmärtää, kuulla taas yhden tarinan, sadun, ihmiskohtalon, oppia taas yhden uuden sanan bahasa Indonesiaa.. jakaa taas yhden hymyn..

Mutta toisinaan kadulla kävellessäni mieleni huutaa:
"älkää tytöt PRKLE hymyilkö mulle.. ootte liian kauniit!"

Täydenkuun tunnelma

Miun sydämessä on reikä.

Oppimisia osa II

Betoni on kovaa.
Se on kovempaa kuin nyrkki.

Johtopäätös:
Vaikka olisit kuinka väsynyt, turhaantunut, vittuuntunut, älä iske nyrkkiäsi betonisen laivan kylkeen! Tai jos sinun on aivan pakko tehdä se, niin käytä vasenta kättäsi. (Tai oikeaa ollessasi vasenkätinen)

Kirjeet lentää, minä en

Hki-Uluru luku XV sai kengupostimerkit kylkeensä ja lähti Darwinista metallisten kirjekyyhkyjen saattelemana kohti pohjolaa.
Samaan aikaan irtosivat laiturista purjevene Maralingan köydet ja 600 meripeninkulman purjehdus alkoi. Kompassissa suunta kohti pohjoista ja viisi vuorokautta seilasimme keskellä valtamerta, tuulien voimalla tuulien armoilla. Viimein aikaisessa aamussa lipui purtemme hiljalleen Ambonin lahteen, ympärillämme vihreät vuoret ja trooppisen sadekauden pilvet. Mystistä.
Nyt ankkurissa maustesaarien pääkaupunki Ambonin laidoilla. Minä väsyneena, mutta onnellisena haistelen rakkaita Indonesian tuoksuja, sytytän neilikka saavukkeen ja korkkaan kylmän Bintang oluen - tai ehkä kaksi..

-Tilaa kirje, lue lisää ja auta minut kotiin -

Matkalla kotiin

Mitä se tarkoittaa? -En tiedä.
Mut se tuntuu hyvältä, ajatus on lämmin, "kotimatka".
Minne se minut vie? -En tiedä.
Jotain reittiä pitkin Suomeen, Parikkalaan ja Helsinkiin.
Kuinka kauan aikaa se vienee? -En tiedä.
Mulla on suunnitelmia, on unelmia.. -mut en mie tiiä.

Mitä tiedän:
Olen Darwinissa nyt.
Mulla on koti; teltta ystävän pihassa.
Ilma on lämmin (kuuma). Se on niinkun tropiikin kuivakausi.
Kaduilla musiikkia, teatterilla storytelling ilta.
Ystäviä siellä täällä, sieltä täältä.
Jyrsin sementtiä, maalaan, fiksailen, järkkäilen..
--saadakseni rahaa.
Korjailen polkupyorää, uudestaan ja uudestaan..
--päästäkseni sinne ja tänne.
Tykkään tästä paikasta. Olen onnellinen, tänään.
Marinassa purjevene, kapteeni John ja iso pomo Jenny.
Pesen kantta, hion kantta, maalaan kantta..
--tutustuakseni laivaan, miehistoon.
Pian nousee ankkuri ja me seilataan.. kohti Indonesiaa
Ja minä olen matkalla kotiin.

Erämaan taivaalla kuu

Patja ja makuupussi maasturin katolla.
Taivaanrannassa keltainen hymy.
Uusi kuu, uusi alku.
Lähden kotiin.

Uluṟu - äitimaa

Piste ja periferia.
Punainen, ikiaikainen syke.
Tuhansien turistien tallaama polku.
Uniaika ja Anangu heimon pyhät luolat.
Kivi hymyilee, niin minäkin.

Etäisyyksiä - määränpäitä

Nipullinen uusia ystäviä.
Vuokra maasturi.
550km.
Tämä hetki.
Määränpää.

Ja minä olen perillä, jossakin. Reilu 16 kuukautta olen kulkenut, vaeltanut kohti punaista kiveä, kohti Ulurua. Välimatkat ja aika muuttuneet suhteelliseksi. Kilometrit sekoittuneet, tunnit, päivät ja kuukaudet. Lähdinko eilen vai kymmenen vuotta sitten?
Ja mistä? Ja kohti mitä?
Ja kuka se oli, joka lähti?
Minäko?

Kävelyllä talvipäivänseisauksen aikaan

Huurteisella ruohiokolla kellanruskeat lehdet.
Puun alla yksinäinen puiston penkki.
Pisuaarissa jonkun eilinen rommikola.
Aikainen sunnuntai aamu ja kaupunki herää.
Pelikaanit näyttää nukeilta ja joutsenet on mustat
mutta tänään Adelaide tuoksuu syyskuiselta Helsingiltä.
Ja minä astun junaan (taas..)

Minä-Uluru 1650km

Minä-Uluru 3660km

Tyynen valtameren rannalla istahdin kivelle.
Pysähdyin hetkeksi.
Hengitin ja katsoin.
Meri.
Kuiskasin maailmalle kiitoksen,
ystävistä, hetkistä, olemassaolosta ja elosta.
Puhdistin merivedellä mukanani vaeltavat kivet.

Ja matka jatkuu!