Erämaan taivaalla kuu

Patja ja makuupussi maasturin katolla.
Taivaanrannassa keltainen hymy.
Uusi kuu, uusi alku.
Lähden kotiin.

Uluṟu - äitimaa

Piste ja periferia.
Punainen, ikiaikainen syke.
Tuhansien turistien tallaama polku.
Uniaika ja Anangu heimon pyhät luolat.
Kivi hymyilee, niin minäkin.

Etäisyyksiä - määränpäitä

Nipullinen uusia ystäviä.
Vuokra maasturi.
550km.
Tämä hetki.
Määränpää.

Ja minä olen perillä, jossakin. Reilu 16 kuukautta olen kulkenut, vaeltanut kohti punaista kiveä, kohti Ulurua. Välimatkat ja aika muuttuneet suhteelliseksi. Kilometrit sekoittuneet, tunnit, päivät ja kuukaudet. Lähdinko eilen vai kymmenen vuotta sitten?
Ja mistä? Ja kohti mitä?
Ja kuka se oli, joka lähti?
Minäko?

Kävelyllä talvipäivänseisauksen aikaan

Huurteisella ruohiokolla kellanruskeat lehdet.
Puun alla yksinäinen puiston penkki.
Pisuaarissa jonkun eilinen rommikola.
Aikainen sunnuntai aamu ja kaupunki herää.
Pelikaanit näyttää nukeilta ja joutsenet on mustat
mutta tänään Adelaide tuoksuu syyskuiselta Helsingiltä.
Ja minä astun junaan (taas..)

Minä-Uluru 1650km

Minä-Uluru 3660km

Tyynen valtameren rannalla istahdin kivelle.
Pysähdyin hetkeksi.
Hengitin ja katsoin.
Meri.
Kuiskasin maailmalle kiitoksen,
ystävistä, hetkistä, olemassaolosta ja elosta.
Puhdistin merivedellä mukanani vaeltavat kivet.

Ja matka jatkuu!

Allekirjoitus

Pistin nimeni (ero) paperiin ja sanon hyvästit yhdelle elämäni oudoista tyopaikoista. Jäljellä enään kolme tyopäivää eli reilu 30 tuntia kärsivällisyys/lihaskunto treeniä roikkuvien ruhojen parissa.Ja ensi viikolla olen ex pihvin puskija!

Lue lisää verestä ja valkoisista vaatteista tarinakirjeen luvuista XIII ja XIV