Keidas kaupungin laidalla

Reilu kaksi viikkoa ehkä maailman suurimmassa pikkukaupungissa, Sichuanin osavaltion pääkaupungissa Chengdussa. (asukkaita n. 10 miljoonaa) Kaksijakoista elämää. Illat Mix-hostellilla, muutama olut ja höpötystä muun vaeltavan kansan kanssa, päivällä bussi kohti virkeää pulppuavaa keidasta, kohti paikallista steinerkoulua, pientä lampea ja sitä ympäröivää biodynaamista puutarhaa.
Mielettömiä ihmisiä, täynnä rakkautta, inspiraatiota ja sellaista tekemisen, oppimisen ja ymmärtämisen paloa, että meillä monella olisi opittavaa siitä.
Ilokseni pääsin koululla pitämään työpajoja puheesta, draamasta ja tarinankerronnasta opettajille ja vanhemmille. Ihana oli palata pitkästä aikaa myös vanhojen kunnon puheharjoitusten pariin.


Ja eurytmia!
Viikonloppuna osallistuin henkilökunnan mukana eurytmia työpajaan. Siinä astellessamme ja tehdessämme hallelujah pianon säestyksellä, muistot tulvivat kehon joka solusta ja silmät kostuivat hetkien kauneudesta..

Tarinoista

Maasta maahan, hitaasti junalla ja bussilla. Kuitenkin niin nopeasti. Kulttuurit, kielet ja ihmiset vaihtuvat hetkessä uusiin. Hetkittain tekisikin mieli hypätä junasta ja jatkaa matkaa jalkaisin.
Ilman kielitaitoa monet tarinat menevät ohitse ja tuntuukin välillä, että helpommin paikallisia tarinoita löytyisi istumalla kirjaston lukusaliin Suomessa. Matkassa jotain erilaista ja kiehtovaa, se on kirjoista irti päästämistä ja tarinoiden näkemistä hetkessä. Ilman kielitaitoa huomaakin jotain erilaista, ilmeitä tuoksuja ääniä. Linnun laulu ja tuulen hento kuiskaus laulavat omaa kertomustaan, jos vain osaisi pysähtyä kuuntelemaan. Toisinaan se onnistuu ja toisinaan ei.

Ihania ihmisiä on kaikkialla ja niin monesti on joku auttanut arkipäiväisissä asioissa kuin tarinoiden etsimisessäkin. Esim. Pekingissa sain tilaisuuden tutustua vähemmistökansan mielettömiin juhla ja häävaatteisiin ja samalla kuulla tarinaa vaatteisiin kirjailluista tarinoista. Takki piti sisallään kuvina koko maailman luomishistorian!

Toisaalta tämä kirjoittaminen on itselleni suhteellisen uutta ja sen laatu on niin erilainen verrattuna suulliseen tarinankerrontaan. Itse koen kuitenkin olevani enemmänkin tarinankertoja tässä hetkessa, enkä niinkään paperin välityksellä. Hetkittäin tullutkin pelko, että olen muuttumassa kirjalliseksi eläimeksi, elän ja toteutan itseäni ainoastaan tekstieni, blogin ja kirjeen kautta.
Onneksi polku on tuonut vastaan myos tilaisuuksia tarinailloille ja suulliselle kerronnalle. Olkholdin saarella, paimentolais jurtassa Mongolian eramaassa, Pekingin World trade mansionin 21. kerroksessa ja Mix-hostellin puutarhassa Chengdussa..
Nuo hetket ovat pitäneet tarinankertojan liekin palamassa sisälläni. Kiitos teille, jotka olette luoneet tilan tarinoille ja eläneet ne kanssani!

Kiinalaisia on aika paljon

Kaikki matkaoppaat neuvovat välttämään junia ja turistikohteita juhlapyhinä Kiinassa. Jotenkin unohdin haudanlakaisu päivän, kansallisen komen päivän juhlan ja varasin itselleni lipun kohti Tai'ania juhlan aatto yöksi. Niinpä päädyin tungetuksi sisälle junaan ja seisomaan yli 200 kiinalaisen kanssa samassa vaunussa (Olisi ollut istumapaikka, mutta en päässyt mitenkään tunkemaan vaunun toiseen päähän kuin juuri ennen määränpäätäni)
Sitten kiipeämään kohti Taoisistien pyhää vuorta TaiShania. Minä ja mielestäni ainakin miljoona kiinalaista kuljettiin ylöspäin madellen kuin suuri mato. Askel askeleelta yli pilvien sillan ja lopulta 5-6 tunnin jälkeen Eteläisen taivaan portin lävitse hupulle 1540 m korkeuteen. Aika avaava kokemus, jotenkin... (Lue lisää huhtikuun kirjeestä)

Tai'anissa tuli kesä. Ja minä hyvästelin vanhan maiharitakkini. Kannoin sen TaiShanilta laskevan joen partaalle ajattellen kaikkia 12 vuotta, jotka olimme yhdessä viettäneet. Muistelin kaikkia reissuja, epätoivon kyyneleitä, lukemattomia Sorbus pulloja ja satunnaisia suudelmia.
Sytytin suitsukkeen toivoen että takkini löytäisi uuden hyvän kodin ja sanoin hyvästit vanhalle ystävälleni.

Matka jatkuu

Vielä yhdet Hot potit paikallisessa ravintolassa ja tulevana yönä juna kohti TaiShania ja siitä ensi viikoksi kohti etelää ja Chengdua. Edessä haikeat jäähyväiset Pekingille. Kiitos Kaisa, Topi, Suvi-Elina ja Paju. Kiitos hetkistä ja päivistä, oli ihana olla teidän luona!

Mutta matka jatkuu..

Ensimmäinen tarinakirje lähti postin mukana muutama viikko sitten Venäjältä. Kirje sisältää matkakertomusta Helsingistä Baikal järvelle, muutaman valokuvan sekä tarinan Krokotiilistä ja pohjoisen neidosta. (Sekä paljon kirjoitus virheitä) Toivottavsti kirje löytää siperiasta, venäläisen koneiston läpi Suomeen, mutta jos ei kirjettä huhtikuun puoleenväliin mennessä ala kuulua niin ottakaa yhteyttä minuun ja koetetaan Kiinan posti laitosta vuorostaan. Seuraava kirje lähteekin huhtikuun aikana jostain päin etelä Kiinaa.

Ruoka odottaa, minä juoksen..