Talvipäivänseisaus

Laskimme ankkurin pienen kaivos kaupungin Dampierin rannikolle
ja minä päädyin töihin kauuppakeskuksen raksalle..
Oi kuinka romanttista :)
No, illalla voin hikisenä palata laivalle, riisua rakennuspölyn ja punaisen hiekan kuorruttamat vaatteet yltäni, hypätä mereen ja huutaa;
"Could someone pass me a green can? If you can!?

Ensi viikolla minäkin pidän lomaa. Ajelen aavikolle leiriytymään, katselemaan kenguja ja kiviä, tai purjehdin Oelin väen kanssa rauhaisaan poukamaan ihmettelemään maailman kauneutta.

Siis ystävät hyvät;
talvipäivänseisauksen taikaa,
joulun tuoksua
ja tähtien tuiketta!

Ehdotus

Yllätä ystäväsi tai itsesi:
Tilaa lahjaksi tarinaa ja palanen vaeltajan tajunnanvirtaa!

Lisää tietoa sivupaneelissa..

Alla Etelänristin

Kymmenen päivää seilasimme Intian valtamerellä, kapteeni Warwick, Tj, Jonas ja minä. Tyyninä öinä kannoin patjani Oelinin kannelle ja nukuin alla tähtien. Toisinaan taas meri vilautti voimiaan ja minä heiluin aaltojen tahdissa laidalta toiselle..
Sydämeni suli tuolle elämälle merellä. Rakastuin matkustamisen hitauteen, yksinkertaisuuteen, meren lauluun ja tähtien puheeseen.

Lopulta ihmetellen astuin maankamaralle Bromessa,
olenko tullut vieraalle planeetalle?
Australia, täällä minä olen!

Nyt olisi aika opetella puhumaan australiaa, tehdä suunnitelmia ja etsiä töitä. Mutta meren aallot kutsuvat ja Oelin on matkallaan mantereen ympäri, niinpä taidan pysyä minäkin vielä vesillä ja seilata hetken kohti etelää..

Vihdoin

Laiva on lastattu.
Muutaman päivän sisällä me nostamme ankkurin
ja suuntaamme Australiaan.
Minä vilkutan Kupangille,
sen oudolle sykkeelle ja mahtaville tyypeille.
Kiitos hetkistä ja kiitos avusta!

Helsinki-Uluru 9.luku paperilla ja kuorissa.
Tilaa kirje ja lue sattumista Timorissa, odottamisen ihanuudesta, sekä satu vuoriston kylistä nimeltään: "Nona - puiden lapsi"

Marraskuu

Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu
mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu
-san. Heikki Salo-

Vuodenaikojen rytmi kuljettaa ja sisälläni soivat syksyiset sävelet. Ulkoiset olosuhteet eivät vaan oikein tue noita tunnelmiani; kasvoillani lämmin merituuli, ympärilläni valkoiset rannat ja kookospalmujen varjot.
Kuitenkin silloin tällöin illan pimetessä istahdan mieleni sopukoihin; kääriydyn vilttiin, kuuntelen Anthonya, Gavea, Cohenia ja kynttilän valossa nostan punaviinilasin huulilleni..

Merta ja auringonlaskuja katsellen minä yhä vaan odotan.
Odotan laivaa.
Odotan passiini uutta viisumia.
Odotan jotain tapahtuvan.
Odotan jotain merkityksellistä tapahtuvan.
Odotan täyttäkuuta.
Ja odotan laivaa..

Odotan laivaa.. (Yhä vaan)

Länsi-Timorin kuiva maaperä odottaa sadekauden alkua, aurinko näyttää voimansa ja jo 9:ltä aamulla lämpötila nousee lähelle 35°C. Kupangin päivittäiset sähkökatkot pysäyttävät tuuletimet, minä hikoilen ja voin vain toistella uudestaan ja uudestaan:
"Panas, panas!"

Hengailua

Oon kuljeskellut autioilla rannoilla, istunut nuotiolla kalastajien kanssa, pelannut biljardia Teddy's baarissa ja kierrellyt kaupunkia Bemoilla. Noilla hurjilla paikallisliikenne kulkuneuvoilla, jotka suhahtelevat pitkin katuja ja joiden seiniä koristavavissa suurissa tarroissa tarroissa joko Kurt Cobain, Jeesus Kristus tai seksikäs playboy tyttö, ja joiden äänentoisto ja basson jyske saisi jopa Parikkalassa pillurallia harjoittavat Toyota kuskit kateelliseksi..

Mutta, mutta.. Pääsääntöisesti päivärytmiini on reilun viikon aikana kuulunut tallustelua Jalan Sumateralla, meren ja laivojen katselua, unelmointia, kahvit ja netti Lavalonissa, manggo mehu ja nasi goreng iltatorilla ja muutama Bintang tuoppi Robinin ravintolassa.
Siis olen hengaillut, kysellyt sieltä täältä ja tavannut aivan mielettömiä hahmoja Kupangin yössä, (ja päivässä) saanut taas uusia vihjeitä, tietoja laivoista, uusia kontakteja ja toivoni alkaa nousta taas. Ehkä en tapaa Persilaista Prinsessaa juuri nyt, mutta saatan hyvinkin löytää laivan, jonka kannella purjehtia Australiaan!

Helsinki-Uluru luku 8. on vihdoin matkallaan!
Lokakuun kirjeessä muistiinpanojani ja reunahuomautuksia ramadanin ajalta sekä tarina Jaavan kaduilta nimeltään "Samudera labalaba". Tarinasta en osaa muuta sanoa kuin, että se on taas outo nikotiinin tuoksuinen markus höpötys, joka kaipaisi reipasta kielen huoltoa.
No, deadline on mun muusa ja aikataulut pitävät itsekritiikkini joskus hävyttömän alhaisena:)

-Tilaa tarinakirje ja lue lisää..

Sekavia tunnelmia

Juoksin Balilta Kupangiin tai voisi oikeastaan sanoa että kiiruhdin Keski-Jaavalta Länsi-Timoriin 10 päivässä, istuin perseeni puuduksiin busseissa, bemoissa, moottoripyörien kyydissä ja lautoilla. Ohitin olankohautuksella Balin rannat, villit ja vapaat turistitytöt, hindutemppelit ja intilaisten suitsukkeiden tuoksut.

Kun odotin lauttaa Sumbawalle, mutustelin kuivattua banaania ja katselin kuinka aurinko laski Lombokin vuorten taakse, mieleni täytti outo haikeus. Tiedän, että Kupang on luultavammin viimeisiä pysähdyksiäni ennen Australiaa ja niin sanottua läntsimaista kulttuuria. Näin juoksemallako jätän jäähyväiset Aasialle?
Kaikesta huolimatta istuin seuraavaan bussiin. Ohitin Sumbawan moskeijat, pienet kylät, Komadon lohikäärmeet, Floresin hobitit ja animismin värittämän katolilaisuuden ja Kelimutun maagiset kolmiväriset kraaterijärvet. Kaiken tuon ohitse kuljin mielessäni ajatus ettei kaikkea voi vaan nähdä taikka kokea yhdellä kerta ja pidin itseni keskittyneenä kuvaan mahdollisesta veneestä kohti Darwinia.

Kuitenkin noina tunteina busseissa näin monta kaunista hymyä, sain monta uutta ystävää. Ja kun bussi ohitti joukon lapsia matkalla kylä kouluun mielettömien maisemien keskellä sisälläni soi tunne: Rakastan tätä maata!

Ja tuo tunne vain voimistui viimeisessä lautassa Endestä Kupangiin: Istuin ja makailin nuokkuen ja torkahdellen 18 tuntia punaisen puisen laatikon päällä keinuen aaltojen tahdissa, leikin 10-vuotiaan Bawalais pojan kanssa "I like..." leikkiä enganti-indonesia sanakirjan avulla, katselin kuinka delfiinit uivat lautan ympärillä ja näin kuinka illan pimetessä ihmiset torkkuivat lavereillaan ja hohtava lokakuun täysikuu muodosti hopeisen sillan meren ylle.

Laivauutisia

Saavuin vihdoin Balille, jossa ensitöikseni etsin vierasvenesataman ja jutustelin seiloreiden kanssa. Niin, olen alkanut jo ymmartää, että olen myöhässä tai vain liikkeellä väärään vuodenaikaan; tuulet puhaltavat pohjoiseen ja länteen, tuskin kukaan matkustaa tähän aikaan Australiaan.
Jonkinlaista ihmettä toivoen jätin kuitenkin ilmoitukseni seinälle:

Heading to Australia?
Do you need extra crew on your boat?

Nyt pieni flunssa/vatsatauti pakottaa minut pysähtymään hetkeksi. niinpä kirjoittelen ja lepäilen muutaman päivän Balin kukkuloilla. Sitten alan kiiruhtaa, juosta kilpaa väsymyksen, rahatilanteeni ja lähestyvän syklooni kauden kanssa. Suuntaan kohti itää ja seuraan puolivuotta sitten Irkutskissa kuulemaani vihjettä paikasta Timorissa, jossa Darwinilaiset merikarhut hengailevat.
Kupang ja Teddy's bar! Olen tulossa!

Jahkailua, jahkailua

Jaavan kulttuuri pääkaupungissa Yogyakartassa keittelen retkikeittimelläni litroittain kahvia, polttelen neilikka savukkeita parvekkeella ja kuuntelen viereisen Moskeijan rukouskutsuja.

Shawwalin (شوّال ) uusikuu nousee taivaalle ensi viikolla ja päättyvän Ramadanin juhla ja Indonesian lomaviikko sekoittavat liikenteen ja kaikki hinnat nousevat pilviin.
Mitä teen? Mitä teen?

Piileskelenkö täällä, kiipeänkö vuorille vai kiiruhdanko Balille? En tiedä!?
Täällä voisi olla hyvä; suhteellisen edullista eloa, voisi rauhoittua hetkeksi paikoilleen, kuunnella tarinoita ja nauttia taiteesta. Mutta sisälläni palaa kuume. Kuume liikkua kohti etelää. Ja passissani on kahden kuukauden viisumi, joka leimattu Dumaissa 9. syyskuuta. Mikä tarkoittaa, että minulla on n. 40 päivää aikaa löytää laiva Australiaan tai minun täytyy taipua, matkustaa Timoriin ja ostaa lentolippu Darwiniin..
Oi jahkailun ihanuus ja kurjuus!

0.3°S 100°E

Eksyin viidakkoon..
Kahlasin joessa ja taistelin iilimatojen kanssa.
Löysin itseni pienestä kylästä
valmistamasta ruokosokeria torille.
Ja lopulta kraaterijärven rannalla
lautasellinen vihanneksia maapähkinä kastikkeessa..
Elämä on hyvä!

Helsinki-Uluru luku 7.

Minä kävelen satamaan, matkustan kohti Sumatraa ja jätän syyskuun tarinat Melekan postitoimistoon odottamaan kuljetusta lentokentälle.
Kirjeessä tällä kertaa vanha suullisesti improvisoitu tarinani "Lintujen lahja", (jonka vihdoin sain kirjoitettua paperille) sekä sattumia ja sisäisiä tunnelmia ajaltani Thaimaassa ja Malesiassa..

Tänään revin itseni hajalle!
Maalaan huoneeni seinät.
Sudin suurella siveltimellä.
Ei pastellia tänään
Pohja on mustaa, mustaa ja mustaa.
Sitten roiskin päälle kaikkea räikeää,
kaukana symmetriasta.
Ei harmoniaa tänään,
ei rauhaa..
Vain jatkuva myrsky.

Tilaa syyskuun kirje ja lue lisaa..

Ramadan alkaa

Järjestelin asioitani Kuala Lumpurissa ja lopulta Australian viranomaiset ystävällisesti myönsivät minulle working holiday viisumin.. Niinpä piipahdin muutamaksi päiväksi Melekaan, hengittämään pikkukaupungin raitista ilmaa ja ostamaan lautta liput Sumatralle.

Nyt taas Kuala Lumpurissa ja juhlistan Malesian 51. itsenäisyyspäivää ja alkavaa ramadania suurkaupungin tarjoamalla kulttuurilla; Merdeka cafella tarinoita seksuaalivähemmistöjen asemasta Malesiassa ja seksuaalisuuden historiasta Aasiassa, modernia ja kokeilevaa teatteria esittävän taiteen keskuksella, sekä kaduilla haahuilua ja kirjakauppojen hyllymetrien kiertelyä sivellen kirjojen kansia ja etsien persialaista runoutta..

Huomenna ostan kauluspaidan ja uudet housut. No, kampaan ainakin hiukset ja siistin partaa. Sitten kolkutan lähestystön ovea anoen pidennettyä turisti viisumia Indonesiaan.

P.S. Ostin itselleni uuden kameran. Mutta voi. Budjettiini sopivista vaihtoehdoista valitsin ylivoimaisesti huonoimman. Oppia ikä kaikki.. (välillä kallista)

Kuala Lumpur

Puikkelehdin pilvenpiirtäjien ja tornitalojen kupeessa chinatownin vilisevillä kaduilla miettien, että kunpa voisin jotenkin lähettää tämän tuoksujen, äänien, värien ja makujen kiihoittavan sekamelskan tai välittää tuon hetken kauneuden, kun yömyöhällä istuin kattoterassilla katsellen kaupungin valoja ja kuunnellen lämpimän monsuunisateen rauhoittavaa rummutusta peltikatoilla...

Aamun viileydestä

Otin bussin Cameronin ylängölle ajatuksenani pelastua muutamaksi päiväksi tältä jatkuvalta helteeltä. Ajelimme läpi kumipuu ja palmu istutusten kohti vihreitä vuoria ja tee viljelmiä. Höpöttelin Intialaissyntyisen kuskin kanssa ja kuuntelin tarinoita laittomista siirtolaisista, maanviljelystä, politiikasta ja korruptiosta.
Perillä sain sängyn vanhasta armeijan parakista, kaivoin rinkkani pohjalta pitkään käyttämättömänä olleen hupparin ja kääriydyin vaaleanpunaiseen vilttiin.. Ihanaa että on kylmä!

Australia ja työnteko (jota odotan jo innolla) on lähempänä päivä päivältä ja kilometri kilometrilta, mutta matkaa vielä on ja taloudellinen tilanteeni alkaa hieman huolettaa. Siis, jos mielessäsi on käväissyt tilata tarinakirjeitä, niin nyt olisi oiva ajoitus:)

Tunnelma muuttuu

Ylitin rajan Malesiaan ja kultaiset Buddhan patsaat, suitsukken tuoksu ja oranssi kaapuiset munkit vaihtuivat moskeijoihin, hunnutettuihin naisiin ja minareettien ruokous kutsuihin.
Tallustelin Kota Bharun kaduilla, katselin kaupungin elämää, ihmisiä, tunnustelin muslimimaan erilaista rytmiä ja nautin katukeittiöiden herkuista banaanin lehdiltä.

Nyt katselen kristallin kirkasta sinistä merta Perenthian saarilla, odottelen elokuun täydenkuun nousemista taivaalle ja muistelen Oscar Wilden tarinaa kalastajasta ja hänen sielustaan. Mielessäni kaikuvat kalastajan varjon sanat (sellaisina kuin ne muistan):

"Vuoden päästä, sinä iltana, kun kuu on täysi

minä odotan sinua tällä samalla rannalla.."

Päiväntasaaja lähestyy

Bangkokin sykkeestä matkustin muutama päivä sitten etelään saarelle nimeltä Ko Phangan. Löysin itselleni bambumökin ja riippumaton hiljaiselta rannalta. Katselin ja tunnustelin.. Tähänhän voisi hetkeksi pysähtyä. Niinpä purin laukkuni, sisustelin huonetta rinkasta löytyvillä koruilla, kiinnitin seinälle Eemin ja Viljan kuvat (noiden kahden, joita niin kaipaan).
Sitten pystytin pienen keittiöni, keitin itselleni nuudelit ja kupin kahvia, sytytin suitsukkeen ja makasin selalläni sängyssä.
Minulla on koti! Tämän hetken.

Helsinki-Uluru 6.luku lähti matkalleen Bangkokista. Kirjeessä tällä kertaa Satu vihreästä helmestä. Kertomus on kiitollinen olemassa olostaan kaikille saduille maailmassa, eräälle kookospähkinälle merenrannalla ja sille seikalle, että onnistuin hävittämään rakkaat 2 euron kungfu tossuni. Kirjeessä myös sattumia ja tunnelmia ajaltani Kampotseassa sekä valokuvat Kratiesta ja Phnom Phenistä.

Kampot 21.7.

On kuuma

on aivan liian kuuma.

Minä anelen:

Aurinko laske jo!

Anna minulle illan viileys,

tumman yön mystinen taika.

P.S. Onnistuin myös rikkomaan kamerani, eli valitettavasti kuva kansiot blogissa eivät päivity ennenkuin saan sen korjattua tai vaihdettua uuteen. Oi minä, oi minä!

Sianhouk villessä sataa

Vesisadetta eilen ja tänään.
Rakastan sitä!
Mutta Kampotsean kuningaskunnan vapaat vaalit lähestyvät
ja minä muutan rinkkoineni Thaimaaseen..

Lampien poika ja meri

Hiljaisella Koh Tonsayn saarella, Vietnamin rajan läheisyydessä minä pienten lampien poika katselin Thaimaan lahtea ja avautuvaa ääretöntä merta sisälläni suuri ihmetys ja kunnioitus tuota tuntematonta kohtaan.
Jossain tuolla kaukaisuudessa on Australia, välissämme enää ainoastaan Thaimaa, Malesia ja Indonesian saaret. Indonesiaan helposti pääsen, mutta kuinka tuon meren ylitän. Mistä löydän laivan jonka kannella matkustaa viimeinen etappi Australiaan?
Yhä yksi parhaista suunnitelmistani on löytää persialainen Prinsessa, jonka isällä, Kuninkaalla on purjelaiva ja tuon laivan kannella juoden Mojitoja seilaamme Australiaan Prinsessa ja minä...

Niin, niin..
Miltei mihin järjestelyyn tahansa olen valmis, rahtilaivoin, kalastusaluksiin, purjelaivoihin jne.. Tekemään työtä laivalla tai maksamaan.

Siis hyvät ystävät! Kaikki ideat otan kiitollisena vastaan!

Kohti merta

Matkaani rytmittää tarinakirjeen kirjoittaminen ja hohtavan kuun kierto taivaalla. Vaeltelen ja ihmettelen muistikirjani kanssa pitäen kompassissani suunnan kohti etelää ja Ulurua. Kummastelen elämää ja kirjoittelen tajunnanvirtaa, hölynpölyä ja ideoita tarinoista.
Kerran kuukaudessa etsiydyn halvemman internetkahvilan toivossa suurempaan kaupunkiin. Näpyttelen kirjeen puhtaaksi, teetän valokuvia, harhailen kaupungilla ja lopulta joltain sivukujalta löydän pinen puodin kopiokoneineen. Elekielellä ja hymyilemällä löydämme yhteisymmärryksen kopioiden muodosta, määrästä ja hinnasta.
Hetken päästä katselen ja kuuntelen onnellisena kopiokoneen suhinaa ja lämpimien papereiden ilmestymistä luukusta. Ja lähes joka ikinen kerta kopiokone jumittuu. Sitten siinä korjaillaan, puhdistetaan, odotellaan ja hymyillään. No mihis tässä on kiire.
Viimein kirjeet kuorissaan ja postitoimistoon liimailemaan merkkejä..

Laossa ymmärsin sen, että postimerkkieni yhteisumma on arvoltaan varmaankin 2-3 kertaa virkailijan kuukausipalkka. Se, että monesti en näe leimojen ilmestymistä kuoreen jättää tilausuuden auki ja kiusauksen irroittaa merkit ja myydä uudestaan kadulla. Minä en voi muuta kuin luottaa. Niin minä hyvästelen kirjeet ja toivotan niille hyvää ja turvallista matkaa.


Heinäkuun kirje matkallaan jossain SiemReapin ja Suomen välillä. Kirjeessä fiktiivinen tarina Bolaven ylängön vesiputousten ääreltä nimeltään "Sudenkorentojen tanssi" sekä päiväkirjaani matkaltani halki Laosin..

"Ok. Kaikki on hyvin kiitos" Minä vastaan vaan, sydämeni supussa. En mä jaksa olla avoin ja ottaa vastaan mitään uutta nyt. Tää keskikesä on mulle liikaa. Mä kaivaudun poterooni ja istun siellä kunnes tulee syksy, viileät illat ja melankoliset sateet.. Sit mä tuun ulos ja hymyilen, kun saan rauhassa murjottaa.

-lisää heinäkuun kirjeessä-

Nyt viiden kuukauden sisämaassa kulkemisen jälkeen matkaan vihdoin meren ääreen, Kampotsean rannikolle. Etsin itselleni saaren, bungalovin ja riippumaton ja istun unelmoiden rannalle ihastelemaan heinäkuun täydenkuun kohoamista taivaalle.

Angkor Wat

Kiertelin päiviä vanhan Khmer kuningaskunnan pääkaupungin Angkorin palatsien ja temppeleiden raunioissa, alueella jossa asui mljoona ihmistä aikana jolloin Lontoo oli 50 000 asukkaan pikkukylä. Ajat muuttuvat, puut kasvavat, kuningaskunnat sortuvat, mutta kivi pysyy ja nämä rauniot kuiskivat tarinaa vanhasta kulttuurista, loistosta ja mahtavista kuninkaista, joiden jälkeläisiä on tämä Kampotsean kansa, joka etsii identiteettiään verisen menneisyyden jälkeen.
Vain 35 vuotta sitten Khmer rouge marssi Kampotsean kaupunkeihin, otti vallan itselleen, ilmoitti että on vuosi nolla ja alkoi rakentaa Pol Potin utopiaa. Tappaen ensimmäiseksi koulutetun väestön; opettajat, lääkärit, munkin, jne. Lopulta Khmer rougen valta tappoi joidenkin arvioiden mukaan lähes 2 miljoonaa ihmistä jättäen syvät haavat tämän kansan sydämeen.

Toistan itseäni ja sanon: Oi historiankirjat!
Mitä me voimme teiltä oppia?

Virtaavan veden ääniä

Etsiydyin Bolaven ylängölle vesiputousten ja kahviviljelmien keskelle nauttimaan viileämmästä ilmastosta ja kyläelämän hiljaisuudesta. Mama Pap:n hyvässa hoidossa katselin lapsien, kanojen, lehmien ja porsaiden vipeltämistä pihamailla ja poluilla.
Voi tämä Laos. Yksi maailman pommitetuimmista maista. Vieläkin ihmiset käyttävät räjähteiden jäänteitä talojensa rakennus aineena ja yhä vielä joku menettää siskonsa, veljensä, jalkansa tai henkensä löytämättömien pommien räjähtäessä.
Kuulin tarinan valokuvasta, jossa vanha nainen hymyilee sydämellisesti pienen puotinsa edessä. Hyllyillä riisiä, soijaa, chiliä, muutama ananas; elämän perustarpeita ja kaiken sen keskellä hyllyllä räjähtämätön pommi.. Ja tarinat luolista joissa kymmenet tuhannet ihmiset elivät ja piileskelivät lähes kymmenen vuotta Vietnamin sodan aikana, kun USA soti Laossa ns. "Salaista sotaansa"
Voi historiankirjat, kaikki väkivalta ja kärsimys!
Kaikesta huolimatta ihmiset elävät arkeaan, kasvoillaan hymy, niin aito, ystävällinen ja kaunis!

Kesäkuun kirje sai postimerkin ja kirjekuoren ympärilleen Luang Prabangissa ja toivottavasti lähipäivina postilaatikoissa Suomessa. Kuoren sisällä sattumia Kiinasta ja matkalta Laosiin sekä legenda pohjoisen Laosin vihreiltä vuorilta nimeltään "Rummut yössä"
- Tilaa kesäkuun kirje ja lue lisää -

Nyt minä matkaan eteläiseen Laoon. Ihmettelen hetken Mekong joen saaria ja ylitän rajan Kampotseaan kohti uusia tarinoita..

Juhannusviikkoa

Kuljen monsuunissa veneillä ja erilaisilla pyörillä liikkuvilla ajoneuvoilla, halki postikorttimaisemien, seuraillen Mekong jokea läpi hiljaisen ja rauhallisen Laosin. Oranssikaapuisia munkkeja, kauniita temppeleitä ja nukkuvia ihmisiä päiväunillaan virastoissa, pienissa puodeissaan, ravintoloissa ja kaduilla.. Miksi ei?

Ja tuo päivittäinen sade, joka tulee varmasti kuin yö ja päivä.

Muutaman tunnin patikointi mutaisia viidakkopolkuja pitkin ja ylitse riisi viljelmien. Istumme pienen kylän laidalle nuudelilautastemme ääreen ja katselemme aurinkoista maisemaa.. Yhdessä hetkessa tummat pilvet alkavat vyöryä vihreän vuoren ylitse raskaana massana. Voi nähdä ja kuulla sateen lähenevän vuoren rinnettä pitkin ja yli kosteiden peltojen.
Yksi - kaksi - kolme - Nyt se on täällä!
Sateeseen, kastumiseen ja märkiin vaatteisiin tottuu. Ja niinä hetkinä, kun ei sada on niin kuuma, että pelkkä ajatus liikkumisesta saa paidan märäksi hiestä. Ehkä sitä voisi vaan olla tässä ja torkkua. Hmm.. Miksi ei!?

Lao Lao

Mekong,

riippumatto

ja minä..

Helsinki - Jinghong 12783km

233 tuntia julkista liikennettä
9 vuorokautta junissa ja vajaa vuorokausi linja-autoissa
ja matka jatkuu..

Edessäni ei näy enää raiteita ja joudun harmikseni jättämään hyvästi junien tasaisen rauhalliselle kolinalle ja matkustamaan busseilla ainakin Thaimaaseen asti.
Kunmingista Jinghongiin sain kokea yhden Kiinan ihmeistä; makuuvaunu bussin. Sänkyjä kolmessa jonossa ja kahdessa kerroksessa. Aikamoisen siistiä ja miellyttävää. Mutta, mutta..
Minä pohjoismaalainen mies, pituutta lähes 190cm ja peti suunniteltu Kiinamiehelle. Niinpä suurin osa ajasta kuluikin sen kaikkein parhaimman asennon etsimisessä.

Jollain tavalla ikävön kotia..

Mielessäni matkustan Alppipuistoon, istun nurmikolla ystävien kanssa lämpimässä kesäillassa, lipitän punaviiniä ja juttelen (suomeksi!) maailmasta, runoudesta ja rakkaudesta. Seuraavana aamuna hyppään junaan kohti Parikkalaa (Rasittavat 3,5 tuntia!). Kävelen Likolammen polkuja pitkin Kirkkiksen jengin asuinsijoille. Istahdan punaisen talon keittiönpöydän ääreen, hengitän lämmintä ja tuttua kodin tuoksua ja maistelen maailman parasta ruisleipää.
Havahdun päiväunista ja huomaan istuvani bambumökkini terassilla banaanipuun varjossa.
Siemaisen teetäni ja hymyilen.
Olen onnellinen siellä missä olen!

Teetä ja tarinoita

Zembla, Zendu, Xanadu:
All our dream-worlds may come true.
Fairy lands are fearsome too.
As I wonder far from wiew
Read, and bring me home to you.
-Salman Rushdie-

Aurinko paistaa Kunmingissa, sateet olivat vain varoitus tulevasta. Minä ihmettelen maailmaa, hyvästelen taas ystäviä ja valmistaudun laskeutumaan ylängön miellyttävästä ilmastosta alas etelä Yunnanin viidakoihin ja yli 30 asteen paahtavaan lämpöön..
Yhdessä Norjassa asuvan taiteilijan Andren kanssa järjestimme tarinaillan Cloudlandin baarissa. Huimia hetkiä tarinoiden maailmassa; kansansatuja ja improvisoituja kertomuksia teekannun ympärillä. Jos jossain kohtaat leppoisan miehen, joka istuskelee kiiltävän teekannun ja kameran kanssa ja tarjoaa sinulle teetä, älä epäröi liittyä seuraan. Tuo mies ja teekannu ovat täynnä taikaa!

Toukokuun tarinakirje on matkallaan kohti Suomea. Kirjeessä tällä kertaa valokuvat; Xing Hui Xi Lu sateen jälkeen ja aamu Luguhulla. Kirjoitetussa osiossa tunnelmia ajalta Chengdussa ja matkalta Lijiangin kautta Lugu järvelle sekä fiktiivinen kertomus modernista Kiinasta nimeltään
"Kevään tuoksu"

Pehmeä keväinen sade huuhtoo hiljaista kaupungin katua. Vain muutama pyöräilijä ohittaa hiljaisen postitoimiston sadetakeissaan ja savu läheisestä ravintolasta kiertelee ympäri sateista katua. Kaikki on paikallaan ja hiljaa, mitään ei tapahdu. Mutta, jos seisot kadun kulmassa voit tuntea sen, ilma on täynnä taikaa. Jotakin merkittävää on tapahtumassa juuri täällä ja juuri nyt.

Tilaa toukokuun kirje ja lue lisää..

Täysikuu Dalissa

Kolme kuukautta matkalla kohti Ulurua. Päivät kuluvat hiljalleen ja tie vie kohti etelää.
Oman pienuutensa, avuttomuutensa ja kuolevaisuutensa ymmärtää hetkittäin näiden Aasian katastrofien keskella, Burman taifuuni, Tiibetin tilanne, juna onnettomuudet ja viimeviikon maanjäristys. Itse lähdin Chengdusta viikkoa ennen järistystä, enkä Yunnanissa huomannut muuta kuin lamppujen heilumisen ja maanvyörymien tukkimat tiet. Kaikki ystävät ja tutut Sichuanissa kunnossa, mutta kymmenet tuhannet muut eivät. Outoa tämä ihmisen elämä.

Sain Kiinan viisumiin kuukauden jatkoajan. Siis vielä Yunnanissa matkustelen hetken. Ensin ikuisen kevään kaupunkiin Kunmingiin, siitä etelän viidakkopoluille, riisiterasseille ja vähemmistö kylin.
Monsuunista en ymmärrä vielä yhtään mitään, mutta viimeisen viikon on satanut joka päivä ja lähes koko ajan. Todellellisuus alkaa iskeä tajuntaan, taidan matkata seuraavat kolme kuukautta vesisateessa! Lopulta panostin ja ostin sadetakin ja liian lyhyet kurahousut. Täältä tullaan sadekausi, minä olen valmis!?

Kynttilän sytytän..

Kiinassa järisee, Luguhulla kaikki hyvin.

Sytytän kynttilän maanjäristyksen uhreille..

Sateinen aamu Luguhulla

Pilvet leijailevat järven ja vuorien ympärillä.
Hiljaisuus, minä, kuppi teetä ja koiranpentu.

Kaiken Kiinan tungoksen ja muovisten vanhojen kaupunkien jälkeen 7 tunnin bussi matka vuoriston serpentiini teitä pitkin kohti Lugu järveä 2690 metrin korkeudessa. Kiinalaisten seuramatka bussi tiputti minut kyydistä kiven kohdalla, jossa luki Lige, tuolla alhaalla olisi siis kylä johon olin matkalla. Istuin pitkään tienvarrella ja katselin sinistä järveä vuorten keskellä.
Luguhu, Mosuo heimon koti, maailman viimeisiä matriarkaalisia yhteisöjä. Mutta Kiinassa kaikki on kaupan. Vähemmistö heimot monissa paikoissa kuin eläintarhoissa turistien ihasteltavina. Täällä kuitenkin kaunista, pientä ja suhteellisen aidon tuntuista.
Odottelen taivaan kirkastumista, auringon ilmestymistä pilvien keskeltä, sitten taas kiipeilen vuorten rinteillä, poluilla ja pulahdan Luguhun kylmään, kirkkaaseen veteen..

1. Toukokuuta

Mutustelen tuoretta mangoa ja piileskelen Kiinan lomaviikkoa Chengdussa. Turhautunut kaupunkiin jo, mutta hymyilen, mango on maailman parasta ja olen onnellinen pienestä ihmeestä joka syntyi maailmaan tiistaina, olen nyt kahden suloisen tytön eno!

Helsinki-Uluru luku 2. on lähtenyt postin mukana matkalleen, toivottavasti Tiibetiläisistä suitsukkeista huolimatta löytää tiensä perille. Tuoksujen lisäksi kirje sisältää hetkiä matkalta Siperiasta keskelle Kiinaa, Marnix van Dixhoornin kuvitusta sekä tarinat Prinsessa Angara (legenda Siperiasta) ja Hattu (tositarina itäisestä Suomesta)

Tulevana maanantaina olisi tarkoitukseni jatkaa matkaa kohti etelää ja Yunnanin osavaltiota, sieltä kevätkaupunki Kunmingin kautta Laosiin. Viisumin päivät alkavat huveta, niinpä toukokuun kirje lähteekin Yunnanista tai Laosista. Riippuen saanko Kiinan viisumiin jatkoaikaa vai en. Halutessasi voit tilata myös vanhoja tarinakirjeitä! Ota yhteyttä niin käväisen paikallisessa postissa.

Kaikki kommentit liittyen myös kirjeeseen ja tarinoihin tervetulleita!

Hauskaa Vappua kaikille!

Keidas kaupungin laidalla

Reilu kaksi viikkoa ehkä maailman suurimmassa pikkukaupungissa, Sichuanin osavaltion pääkaupungissa Chengdussa. (asukkaita n. 10 miljoonaa) Kaksijakoista elämää. Illat Mix-hostellilla, muutama olut ja höpötystä muun vaeltavan kansan kanssa, päivällä bussi kohti virkeää pulppuavaa keidasta, kohti paikallista steinerkoulua, pientä lampea ja sitä ympäröivää biodynaamista puutarhaa.
Mielettömiä ihmisiä, täynnä rakkautta, inspiraatiota ja sellaista tekemisen, oppimisen ja ymmärtämisen paloa, että meillä monella olisi opittavaa siitä.
Ilokseni pääsin koululla pitämään työpajoja puheesta, draamasta ja tarinankerronnasta opettajille ja vanhemmille. Ihana oli palata pitkästä aikaa myös vanhojen kunnon puheharjoitusten pariin.


Ja eurytmia!
Viikonloppuna osallistuin henkilökunnan mukana eurytmia työpajaan. Siinä astellessamme ja tehdessämme hallelujah pianon säestyksellä, muistot tulvivat kehon joka solusta ja silmät kostuivat hetkien kauneudesta..

Tarinoista

Maasta maahan, hitaasti junalla ja bussilla. Kuitenkin niin nopeasti. Kulttuurit, kielet ja ihmiset vaihtuvat hetkessä uusiin. Hetkittain tekisikin mieli hypätä junasta ja jatkaa matkaa jalkaisin.
Ilman kielitaitoa monet tarinat menevät ohitse ja tuntuukin välillä, että helpommin paikallisia tarinoita löytyisi istumalla kirjaston lukusaliin Suomessa. Matkassa jotain erilaista ja kiehtovaa, se on kirjoista irti päästämistä ja tarinoiden näkemistä hetkessä. Ilman kielitaitoa huomaakin jotain erilaista, ilmeitä tuoksuja ääniä. Linnun laulu ja tuulen hento kuiskaus laulavat omaa kertomustaan, jos vain osaisi pysähtyä kuuntelemaan. Toisinaan se onnistuu ja toisinaan ei.

Ihania ihmisiä on kaikkialla ja niin monesti on joku auttanut arkipäiväisissä asioissa kuin tarinoiden etsimisessäkin. Esim. Pekingissa sain tilaisuuden tutustua vähemmistökansan mielettömiin juhla ja häävaatteisiin ja samalla kuulla tarinaa vaatteisiin kirjailluista tarinoista. Takki piti sisallään kuvina koko maailman luomishistorian!

Toisaalta tämä kirjoittaminen on itselleni suhteellisen uutta ja sen laatu on niin erilainen verrattuna suulliseen tarinankerrontaan. Itse koen kuitenkin olevani enemmänkin tarinankertoja tässä hetkessa, enkä niinkään paperin välityksellä. Hetkittäin tullutkin pelko, että olen muuttumassa kirjalliseksi eläimeksi, elän ja toteutan itseäni ainoastaan tekstieni, blogin ja kirjeen kautta.
Onneksi polku on tuonut vastaan myos tilaisuuksia tarinailloille ja suulliselle kerronnalle. Olkholdin saarella, paimentolais jurtassa Mongolian eramaassa, Pekingin World trade mansionin 21. kerroksessa ja Mix-hostellin puutarhassa Chengdussa..
Nuo hetket ovat pitäneet tarinankertojan liekin palamassa sisälläni. Kiitos teille, jotka olette luoneet tilan tarinoille ja eläneet ne kanssani!

Kiinalaisia on aika paljon

Kaikki matkaoppaat neuvovat välttämään junia ja turistikohteita juhlapyhinä Kiinassa. Jotenkin unohdin haudanlakaisu päivän, kansallisen komen päivän juhlan ja varasin itselleni lipun kohti Tai'ania juhlan aatto yöksi. Niinpä päädyin tungetuksi sisälle junaan ja seisomaan yli 200 kiinalaisen kanssa samassa vaunussa (Olisi ollut istumapaikka, mutta en päässyt mitenkään tunkemaan vaunun toiseen päähän kuin juuri ennen määränpäätäni)
Sitten kiipeämään kohti Taoisistien pyhää vuorta TaiShania. Minä ja mielestäni ainakin miljoona kiinalaista kuljettiin ylöspäin madellen kuin suuri mato. Askel askeleelta yli pilvien sillan ja lopulta 5-6 tunnin jälkeen Eteläisen taivaan portin lävitse hupulle 1540 m korkeuteen. Aika avaava kokemus, jotenkin... (Lue lisää huhtikuun kirjeestä)

Tai'anissa tuli kesä. Ja minä hyvästelin vanhan maiharitakkini. Kannoin sen TaiShanilta laskevan joen partaalle ajattellen kaikkia 12 vuotta, jotka olimme yhdessä viettäneet. Muistelin kaikkia reissuja, epätoivon kyyneleitä, lukemattomia Sorbus pulloja ja satunnaisia suudelmia.
Sytytin suitsukkeen toivoen että takkini löytäisi uuden hyvän kodin ja sanoin hyvästit vanhalle ystävälleni.

Matka jatkuu

Vielä yhdet Hot potit paikallisessa ravintolassa ja tulevana yönä juna kohti TaiShania ja siitä ensi viikoksi kohti etelää ja Chengdua. Edessä haikeat jäähyväiset Pekingille. Kiitos Kaisa, Topi, Suvi-Elina ja Paju. Kiitos hetkistä ja päivistä, oli ihana olla teidän luona!

Mutta matka jatkuu..

Ensimmäinen tarinakirje lähti postin mukana muutama viikko sitten Venäjältä. Kirje sisältää matkakertomusta Helsingistä Baikal järvelle, muutaman valokuvan sekä tarinan Krokotiilistä ja pohjoisen neidosta. (Sekä paljon kirjoitus virheitä) Toivottavsti kirje löytää siperiasta, venäläisen koneiston läpi Suomeen, mutta jos ei kirjettä huhtikuun puoleenväliin mennessä ala kuulua niin ottakaa yhteyttä minuun ja koetetaan Kiinan posti laitosta vuorostaan. Seuraava kirje lähteekin huhtikuun aikana jostain päin etelä Kiinaa.

Ruoka odottaa, minä juoksen..

Peking

"Onni on puolen dollarin sormus.
Onni on kissan naukaisu.
Onni on koiran tuttu haukku.
Onni on uusi reppu.
Reppu täynnä toiveita,
reppu täynnä toiveita.
että asiat kyllä järjestyy."
-Tohtori Orff & Herra Dalcroze- (levyltä Muuvaara)

Helsinki-Peking 8092km..

Juna toi minut Mongolian autiomaan lävitse Pekingiin pitkänä perjantaina, kevätpäivän tasauksen ja täydenkuun aamuna. Vastassa Rinkisten perhe ovet avoinna ja inkivääri juomaa tarjoten.
Yllätyksekseni huomaan lepääväni 17 miljoonan asukkaan metropolissa. Ajatukseni oli piipahtaa vain muutamaksi päiväksi ja jatkaa matkaa maaseudulle ja kohti etelää, mutta täällä yhä ja onnellinen. Katsella lasten aamutoimia, piirrustuksia ja leikkejä. Lähteä yhdessä seikkailuille kaupungin kaduille ja lähipuistojen ihmeelliseen satumaailmaan.

Peking on ihmeellinen, ristiriitainen ja äärimmäisyyksien kaupunki. Miljoonat ihmiset saastepilven keskellä, 8-kaistaiset tiet täynnä autoja, tornitaloja ja taas lisää tornitaloja, joka puolella kiireistä vanhan purkamista ja uuden rakentamista.
Sitten heti pilvenpiirtäjän kupeessa on vanha temppeli täynnä suitsukkeen tuoksua ja kulman takaa löytyy portti rauhalliseen puistoon, mummot soittavat rumpuja, jostain kaikuu huilun sävelet, korkealla taivaalla lentävät värikkäät leijat ja vanha mies maalaa kahdella suurella siveltimellä kirjainmerkkejä vedellä katukiviin ja hymyilee aurinkona.

Toisinaan ei aurinkoa saasteiden takaa näy kuin heijastus ja hengittäminen tuntuu raskaalta. Yön aikana on tuuli puhaltanut pahimmat saasteet pois ja aurinko nousee kirkkaalle taivaalle. Riippupajuissa heleät kevään vihreät lehdet, kirsikat kukassa ja rakastavaiset suutelemassa Houhai järvellä. Ja minä hyräilen:

" Onni on puolen dollarin sormus.
Onni on kissan naukaisu.."

Matkasta ja kirjeestä

Tänään Ulan Bator, Mongolia, ylihuomenna Peking. Mutta miksi? Muistuttaakseni itseänikin laitan blogiin alkuperäisen kirjeen tammikuun lopulta. Ajatuksistani matkasta ja unelmasta.

Hei ystävä!

"Pisinkin matka alkaa yhdellä askeleella" - Laotse -

Minulla on unelma astua polulle. Tarinamatkalle Helsingistä kohti Ulurua. Kohti Australian aboriginaalien pyhää kalliota, Uniajan rajaa, kohti vanhaa aikaa ja tarinoiden syntyä. Unelmanani on kulkea matka maitse ja meritse ilman kiirehtivää lentämistä ja ilman liian tarkkoja aikautuluja ja suunnitelmia. Moskovaan lähden helmikuun lopullaa täydenkuun aikaan ja siitä junalla Pekingiin. Pekingistä kohti Aasiaa, siitä Oseanian saariston lävitse päätyen lopulta Australiaan. Paluu matkan toivoisin kulkevan Intian, Pakistanin ja Iranin kautta kohti Eurooppa ja Helsinkiä.

Matkallani haluaisin kuunnella sisäistä tarinaani ja etsiä tarinoita maista joissa käyn ja ihmisiltä joita tapaan, tarinoita olemassaolostamme, taistelustamme maailmassa ja ulkoisen ja sisäisen rauhan etsimisestä ja tavoittelemisesta.. niin että aina seuraavaan maahan saapuessani mukanani olisi kerrottavana tarinoita edellisestä maasta.Matkaani voit seurata nettipäiväkirjastani sivulta:

www.tarinoidenmaailma.blogspot.com (suomeksi)

www.helsinki-uluru.blogspot.com (in my broken English)

Voit myös tukea ja kuulla lisää matkasta tilaamalla tarinakirjeen, jonka saat kerran kuukaudessa postilaatikkoosi perinteisellä postilla maailmalta. Kirje tulee sisältämään mm. matkakertomusta, kuvia sekä tarinoita, satuja, legendoja maista joissa kierrän. Ensimmäinen kirje lähtee maaliskuun aikana luultavammin jostainpäin Kiinaa. Kirjeen voit tilata maksamalla 10e kuukaudessa (tai hyväksi kokemasi summan) tililleni OP 572099-270264. Voit tilata kirjeen kerran kuukaudessa tai kerallaan puoleksi vuodeksi. Kirjoita maksun viesti kenttään nimesi, osoitteesi ja kuinka moneksi kuukaudeksi haluat kirjeen tilata kerralla, sekä sähköpostiosoitteesi, jos haluat kuittauksen tilauksesta.

Kaikki ideat, kommentit, tarinat, kiinnostavat projektit joissa vierailla tai mennä vapaaehtoiseksi sekä kaikki yhteystiedot otan mielelläni vastaan!

tarina jatkukoon..

p.s. jos tiedät jonkun jota tämä kiinnostaisi, niin viestiä saa lähettää eteenpäin.

Taas Irkutskissa

Melkein kaksi viikkoa olen pyörinyt Siperiassa, Baikal järven ympäristössä. Kahden viikon aikana ehkä kaksi puolittain pilvistä päivää, muuten siperian kirkas aurinko. Ensimmainen yöpaikka järjestyi Luban äidin luota Angarskista, noin tunnin bussimatkan päässä Irkutskista. Lubaan törmäsin Pietarin metrossa ja ystävällisesti järjesti majapaikan. Aikamoiseiksi säätämiseksi meni Angarskiin pääseminen, kyseistä bussia ei tullut ja kielitaidottomuus tuli taas esiin, kolmen neljan tunnin jälkeen vihdoin perillä. Elekielen, venäjä-englanti fraasisanakirjan ja piirrustuslehtiön avulla keskustelua ja yhteisymmärryksen etsimistä.

Vihdoin viikon elekielen käyttamisen ja “net panimaiju ruski” (en ymmarra venäjää) hokemisen jälkeen tapasin englannin kielen taitoisia kaupungilla, sain tietoja alueesta ja suunnistin kohti Baikalia, Siperian sinisilmaa. Ihana saada jutella välillä jotain!

Vuosaaren shamaani Janin kanssa otettiin suunta yhdessä kohti pyhää Olkholdin saarta. Säätämistä taas linja-autojen ja kyytien kanssa, mutta lopulta perilla Baikal järven sydamessä. Oi mitkä maisemat ja mikä hiljaisuus! Vaeltelua, tura moskaa, auringon laskujen ja nousujen metsästämistä, ihmettelyä, hengittamistä ja tietysti vodkaa. Mahtavaa olla pois kaupungista.

Nyt taas Irkutskissa hoitamassa arkipäiväisiä asioita, pyykin pesua, puhelimen lataamista, sähkopostin kirjoittelua yms. Taskussa junaliput huomis aamulle kohti Mongoliaa.

Näkemiin Baikal, näkemiin vodka!
Näkemiin venäläiset kauniit tytöt hurmaavine hymyineen!

matka jatkuu

Aamu Siperiassa

Irkutsk, Siperia

Kirkas aurinkoinen aamu Siperiassa, nousen viiden junassa nukutun yon jalkeen ulos vihreasta vaunustani ja astun tuntemattomaan kaupunkiin. Rinkka sailytykseen, kaupungin kartta kioskista ja kahvilaan tutkimaan karttaa, missa ihmeessa mina olen?

Palataan kuitenkin hetkeksi taaksepain..
Perjantaina 22.2 lahdin Helsingista kohti Pietaria Venalaisella minibussilla. Matka alkoi tyylikkaasti kahden tunnin odottelulla katajanokalla. Lopulta kuitenkin kohti Pietaria ystavani Hannan kanssa, joka samalla toimi mahtavana oppaana Pietariin, Venalaisiin tapoihin ja kieleen. Pietarissa odotti Dunjan ja Dennisin asunto Malaja Bronnajan pikkuserkulla Bronniskajalla. Lampoa, naurua ja pehmea sanky!
Pietari! Voiko jokin olla niin kaunista? Suurkaupungin aanet ja tuoksut. Kukkakojut auki kadunkulmissa ympari vuorokauden, miehet ja naiset kantelemassa tulppaani kimppuja orastavassa kevat ilmassa, silloilla suutelevia pareja ja jostain kanaalilta kaikuu katumuusikon kitaran soinnut. Oi elama, Oi Pietari, rakastun sinuun!

Nyt Irkutskin kaduille miettimaan tulevaa yosijaa.
Tilaamalla kirjeen voit lukea tarkemmin matkasta.
Seuraavalla kerralla lisaa..

Matkaan

Lähtö tulee hypyn lailla! Yhtäkkiä kaikki on muuttunut, eikä lähtijä saa hukata minuuttiakaan,hän nyhtää teltankepit maasta ja sammuttaa hiilloksen sukkelasti, ennen kuinkukaan ehtii estellä häntä taikka tulla mitään utelemaan; reppua selkään nostaessaan hän hyppelee, ja lopulta hän on tiellä, yks kaks rauhallisena kuin ties mikä vaeltava puu, jossa yksikään lehti ei liiku. Teltan paikalla on vain tyhjä suorakulmio vaalennutta ruohoa, ja myöhemmin aamulla ystävät heräävät ja sanovat: hän on lähtenyt, syksy tulee."
-Tove Jansson-

Toven sanoilla aloitan matkani. Samalla sytytan kynttilan ystavalleni Jaana Ulriikalle, joka omalle matkalleen lahti kaksi vuotta sitten..

Pietari on kaunis ja aurinko paistaa kanaalien ja siltojen ylle.

Viikko lähtöön

Viikko lähtöön ja olen käymässä syntymä kodissani Parikkalassa. Tapaamassa rakkaita vanhempiani ja isovanhempiani. Päivät olleet saunomista, kahvittelua, jutustelua ja jakamista. Olen hengittänyt raitista ilmaa, katsellut kasvavaa kuuta taivaalla, kävellyt vanhoilla hautausmailla ja hiihtänyt lumisissa metsissä. Samalla kokenut puhdistuvani ja saavani voimaa tältä maalta ja näiltä kallioilta, puilta ja järviltä joiden ympäröimänä olen syntynyt ja elänyt lähes 20 vuotta.
On nautinnollista istua mummolassa kahvilla, kuunnella mummon tarinoita, täyttä elettyä elämää, täynnä värejä, surua ja iloa. Kuunnella tuota ihanaa, polveilevaa ja sujahtelevaa karjalan murretta, jota hän käyttää. Ja tuo mummon nauru, joka paistaa silmistä ja helmeilee kuplivana ilmassa, se parantaa!

Alku

"Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä sen alkavan näin.
Nyt se on kaukana edessäpäin,
jos voin, sitä joudun seuraamaan
jaloin uupunein vaeltaen
kunnes se taas tien suuremman kohtaa
paikassa johon moni polku johtaa.
Mihin sitten? Tiedä en."
-Bilbo Reppuli-

Tolkienin sanoilla aloitan blogini, päiväkirjani matkasta tarinoiden maailmaan. Mennyt kuukausi unelmoinita, haaveilua ja jahkailua matkasta. Tänään tammikuun täydenkuun aattona asiat alkavat muodostua todellisuudeksi, Venäjän viisumi hakemus jätetty käsiteltäväksi, lähtöpäivä kuukauden päässä helmikuun täydelläkuulla. Mielessäni Pietari ja Neva, Indonesian varjoteatterit, Malesian viidakkopolut ja monet muut unelmat ja tarinat. Kuitenkin samaan aikaan ajatuksissa pyörii tämä arki, sateinen ja hiljainen maanantai aamupäivä Helsingissä. Kävelen katuja ja odottelen työvuoron alkamista mummolassa. Mietin ystäviä, kahviloita ja Helsingin tuttuja katuja. Ymmärrän sen.. Minun tulee ikävä teitä!