Virtaavan veden ääniä

Etsiydyin Bolaven ylängölle vesiputousten ja kahviviljelmien keskelle nauttimaan viileämmästä ilmastosta ja kyläelämän hiljaisuudesta. Mama Pap:n hyvässa hoidossa katselin lapsien, kanojen, lehmien ja porsaiden vipeltämistä pihamailla ja poluilla.
Voi tämä Laos. Yksi maailman pommitetuimmista maista. Vieläkin ihmiset käyttävät räjähteiden jäänteitä talojensa rakennus aineena ja yhä vielä joku menettää siskonsa, veljensä, jalkansa tai henkensä löytämättömien pommien räjähtäessä.
Kuulin tarinan valokuvasta, jossa vanha nainen hymyilee sydämellisesti pienen puotinsa edessä. Hyllyillä riisiä, soijaa, chiliä, muutama ananas; elämän perustarpeita ja kaiken sen keskellä hyllyllä räjähtämätön pommi.. Ja tarinat luolista joissa kymmenet tuhannet ihmiset elivät ja piileskelivät lähes kymmenen vuotta Vietnamin sodan aikana, kun USA soti Laossa ns. "Salaista sotaansa"
Voi historiankirjat, kaikki väkivalta ja kärsimys!
Kaikesta huolimatta ihmiset elävät arkeaan, kasvoillaan hymy, niin aito, ystävällinen ja kaunis!

Kesäkuun kirje sai postimerkin ja kirjekuoren ympärilleen Luang Prabangissa ja toivottavasti lähipäivina postilaatikoissa Suomessa. Kuoren sisällä sattumia Kiinasta ja matkalta Laosiin sekä legenda pohjoisen Laosin vihreiltä vuorilta nimeltään "Rummut yössä"
- Tilaa kesäkuun kirje ja lue lisää -

Nyt minä matkaan eteläiseen Laoon. Ihmettelen hetken Mekong joen saaria ja ylitän rajan Kampotseaan kohti uusia tarinoita..

Juhannusviikkoa

Kuljen monsuunissa veneillä ja erilaisilla pyörillä liikkuvilla ajoneuvoilla, halki postikorttimaisemien, seuraillen Mekong jokea läpi hiljaisen ja rauhallisen Laosin. Oranssikaapuisia munkkeja, kauniita temppeleitä ja nukkuvia ihmisiä päiväunillaan virastoissa, pienissa puodeissaan, ravintoloissa ja kaduilla.. Miksi ei?

Ja tuo päivittäinen sade, joka tulee varmasti kuin yö ja päivä.

Muutaman tunnin patikointi mutaisia viidakkopolkuja pitkin ja ylitse riisi viljelmien. Istumme pienen kylän laidalle nuudelilautastemme ääreen ja katselemme aurinkoista maisemaa.. Yhdessä hetkessa tummat pilvet alkavat vyöryä vihreän vuoren ylitse raskaana massana. Voi nähdä ja kuulla sateen lähenevän vuoren rinnettä pitkin ja yli kosteiden peltojen.
Yksi - kaksi - kolme - Nyt se on täällä!
Sateeseen, kastumiseen ja märkiin vaatteisiin tottuu. Ja niinä hetkinä, kun ei sada on niin kuuma, että pelkkä ajatus liikkumisesta saa paidan märäksi hiestä. Ehkä sitä voisi vaan olla tässä ja torkkua. Hmm.. Miksi ei!?

Lao Lao

Mekong,

riippumatto

ja minä..

Helsinki - Jinghong 12783km

233 tuntia julkista liikennettä
9 vuorokautta junissa ja vajaa vuorokausi linja-autoissa
ja matka jatkuu..

Edessäni ei näy enää raiteita ja joudun harmikseni jättämään hyvästi junien tasaisen rauhalliselle kolinalle ja matkustamaan busseilla ainakin Thaimaaseen asti.
Kunmingista Jinghongiin sain kokea yhden Kiinan ihmeistä; makuuvaunu bussin. Sänkyjä kolmessa jonossa ja kahdessa kerroksessa. Aikamoisen siistiä ja miellyttävää. Mutta, mutta..
Minä pohjoismaalainen mies, pituutta lähes 190cm ja peti suunniteltu Kiinamiehelle. Niinpä suurin osa ajasta kuluikin sen kaikkein parhaimman asennon etsimisessä.

Jollain tavalla ikävön kotia..

Mielessäni matkustan Alppipuistoon, istun nurmikolla ystävien kanssa lämpimässä kesäillassa, lipitän punaviiniä ja juttelen (suomeksi!) maailmasta, runoudesta ja rakkaudesta. Seuraavana aamuna hyppään junaan kohti Parikkalaa (Rasittavat 3,5 tuntia!). Kävelen Likolammen polkuja pitkin Kirkkiksen jengin asuinsijoille. Istahdan punaisen talon keittiönpöydän ääreen, hengitän lämmintä ja tuttua kodin tuoksua ja maistelen maailman parasta ruisleipää.
Havahdun päiväunista ja huomaan istuvani bambumökkini terassilla banaanipuun varjossa.
Siemaisen teetäni ja hymyilen.
Olen onnellinen siellä missä olen!