Solmuja ja unelmia

"Wish I was a bird,

flying down to earth.

... but I'm stuck in my dreams"

*

Vaeltavine miehistöineen Oelin matkasi vastatuuleen, niiaili, hakkasi nokkaansa aaltoihin ja saapui lopulta Shark Bayhin, jossa tehtävänämme oli pelastaa kaksi haaksirikkoutta laivaa. Toinen lähes palasina pohjassa, toinen viela ehjänä, jököttäen tukevasti hiekkatörmäässä.

Köysiä, ketjuja, ankkureita ja vinssejä.
Märkää, suolaista vettä, hikeä ja kirosanoja.

Minä taistelin köysien kanssa ja harjoittelin solmuja; Bolden, Laiska Jaakko, Kasi ja lukitus, Tavallinen kieppi ja lukitus, Italialainen sorkka.. Pikkuhiljaa minä opin, mutta kovin usein eteeni ilmestyy taas kerran suomalainen sorkka (ts. Markus kiemura), solmu joka pitää sisällään outoja myttyjä, kieppejä ja pyörityksiä. Se liukuu ja venyy, eikä sillä saa otetta oikein mistään, silti sen avaaminen tuntuu toisinaan lähes mahdottomalta tehtavältä...

Hymyn aiheita

Etelästä puhaltaa viileää ilmaa.
Kulho pöydällä, pullollaan mangoja.
On kiva olla olemassa.

Kiertelyä

"Do you think we are heading someplace good?

Or do you think we are e someplace good already?

And we don't have to travel very far

to get where we already are?"

-Soursob Bob-

Matkaa Ulurulle on vain 4552 km.
Mutta matka pisteestä toiseen ei ole aina suora.
Minä kiertelen, kaartelen, välttelen ja etsin omaa reittiäni.
Miksi?

A: Meri kutsuu
B: Ei ole olemassa suoraa tietä
C: Kultaisten kolikkojen pussini on liian kevyt
D: En tiedä mitä se tarkoittaa, se Uluru
E: Tai ehkä vain pelkään saapua määränpäähän ja sanoa sen: Olen perillä

Nyt kuuntelen meren kutsua ja astun yhdessä BoniBonin kanssa Oelinin kannelle. Ankkurimme nousee kunhan etelästä puhaltava tuuli antaa purrelle luvan lähteä. Sitten suuntaamme ylitse Kauriin kääntopiirin kohti etelää ja Freemantlea. Ja minä toivon loytäväni tarinankertojia ja ehkä pianon vieressä olevan tuolin jolle istua, avata suuni ja lausua nuo rakkaat maagiset sanat: Olipa kerran..

Joulukertomus

Vanhasta purjeesta vasasimme telttakankaan ja makuualustan. Pakkasimme lavalle bensiinia, vetta ja dyykattua ruokaa. Nostimme kytkinta ja tiella olimme me; Kaunotar ja kaksi kulkuria
(Ute made in -76, Jonas made in -86 and me made in -77)

Ohitimme ruohikkopalot ja valttaakseemme rannikolla vaijyvan Syklooni Billyn suuntasimme sisamaan kuumille teille. Edessamme punaista hiekkaa, aarettomyyksiin asti tyhjaa maantieta, lukemattomia hyonteisia ja outoja lintuja. Niin ja tietysti naimme myos lehmia ja kenguruita (osa jopa elossa)
Herkkaa kauneutta on tassa tyhjassa maassa!

Mutta miksi?
Miksi kukaan ei kertonut, etta pusikko on karpasia pullollaan!?