The End

'Khattam-Shud' hän sanoi verkalleen, 'on kaikkien Tarinoiden Perivihollinen. Hän on Hiljaisuuden Ruhtinas ja Puheen Vainolainen. Ja koska kaikki päättyy, koska unet päättyvät, tarinat päättyvät, elämät päättyvät, me kaiken lopussa käytämme hänen nimeään. 'Se on lopussa' me sanomme toisillemme, 'se on ohi. Khattam-Shud: Loppu.'
-Salman Rushdie: Haroun and the sea of stories- (suom. Arto Haila)

Eilen, tänään ja huomenna

Helsinki

Ympyrä alkaa sulkeutua

Venäjän maa antoi lapsilleen pieniä mummoja,
joiden sisällä on pieniä mummoja ja joiden sisällä on...
Kiinan maa antoi lapsilleen sata miljoonaa leikkitoveria..
Kiina on kehitysmaa.. (Onko?)
Suomi soi, Suomi soi..

Suomi soi lapsilleen puhuvan kissan.

-Nypykät-

Minä kuljen kohti pohjoista. Pekingissä jätin hyvästit kesälle ja viimehetkellä ennen lähtoa ostin uuden talvitakin. Astuin junaan ja Manchuriassa heräsin johonkin outoon. Katsoin ikkunasta ja näin valkoista. Ulkona sataa lunta! Rajalla hyppäsin junasta tallustelemaan laiturille ja todellisuus iski kasvoille: Pakkanen on kylmä!

Taydenkuun tunnelma

Tuoksuu Kiinalta..

Onnellisuuksia

Söin mantelijäätelön ja muutin Laoon

Kutsu

Vielä on mahdollista hypätä mukaan matkalle tarinoiden maailmaan. Jäljellä kolme viimeistä kirjettä. (jos kaikki menee hyvin..)

Helsinki-Uluru luku XVII Syyskuussa Thaimaasta
Helsinki-Uluru luku XVIII Lokakuussa Kiinasta
Helsinki-Uluru luku XIX Marras-joulukuussa Helsingistä

-Tilaa kirje, lue lisää ja auta minut kotiin..-

Reilu 10 vuorokautta

Bitung-Jkt-Batam-Johor-Kl-Hatyai-Bangkok

152 tuntia lautoilla
17 tuntia junissa
15 tuntia busseissa
Ja joitain epämääräisiä hetkiä moottoripyörien kyydissä.

Viikon aikana kolme Aasian pääkaupunkia,
kuka sanoo ettei julkisilla voi matkustaa nopeasti!??

Tänään katson peiliin ja ihmettelen kuka oikein on tuo viittäkymppiä lähentelevä väsyneen näköinen kalju mies?
Silmissä on kyllä jotain tuttua..
Luulen että olen tavannut hänet jossain..
Ehkä muutama vuosi sitten Helsingissä..

Lähtemisiä - jäämisiä

Hattupäinen mies, yksin merta tuijottaa.
Sanojen kanssa voi rakentaa sillan,
sanojen kanssa voi viettää illan,
mut mitä sä teet,
kun kadonneet on kaikki äänteet..

-Maritta Kuula-

Kuinka tottua lähtemiseen, jatkuvaan hyvästelyyn.
Uusia ystäviä, jaettuja hetkiä, iloja suruja.. veljeyttä.
Välillä minä haluaisin olla se joka jää.
Mutta taas kerran minä pakkaan reppuni, sanon pikaisesti hei. Ja kun astun uuteen lauttaan tiedän, että mieleni vaeltaa huomisen unelmiin, mutta samaan aikaan katson taakseni toivoen, että näemme uudelleen, kun aika on oikea, kun aika on kypsä.
Ja kyynel silmäkulmassa kuiskaan tuulille viestin:

Ystäväni, rakas veljeni, kaunis sisareni
Sampai jumpa lagi - kunnes tapaamme taas!

P.s. Vaikka kuinka olen ollut huolellinen ja varovainen on kamerani taas rusak. Ei se jaksanut jatkuvaa matkaamista. Niinpä valittavasti uusia kuvia ei ilmesty, ennenkuin ratkaisen yritänkö ostaa uuden vai..?

Hki-Uluru luku XVI

Ei ole sanoja mulla nyt.
Maailma ja sen palo on niin paljon.
Mun sydän pakahtuu ja mieli leviää.
Niin paljon kauneutta, niin paljon rumuutta.
Ristiriitaisuutta ja harmoniaa.
Minä vain ihmettelen ja tunnen
..siellä jossain välissä.

Odottelen Bitungissa seuraavaa lauttaa kohti Jaavaa. Hellin itseäni (itselleni) ylikalliissa hotellissa, yritän kirjoitella, otan päivittäisiä (lähes 24h kestäviä) bahasa indonesia kielikylpyjä. Ylipäätään koitan vain levätä sekä valmistautua tulevaan juoksuuni kohti Helsinkiä. Edessä ylipitkiä lautta/juna/bussi matkoja, pikavauhtia vaihtuvia kulttuureja, kieliä ja ystäviä..
Mutta kaipa minä olen valmis.
On aika mennä kotiin.

Hki-Uluru luku XVI on pian matkallaan kohti Suomea. Kirjeessä tuokioita matkaltani Darwinista Bitungiin, pari valokuvaa sekä versioni Ambonilaisesta legendasta Nene Luhu.

-Tilaa kirje, lue lisää, tarjoa mulle nuudelit ja auta mut kotiin-

Tie ei ole suora - varsinkaan Indonesiassa

Purjevene Maralinga miehistöineen suuntaa takaisin kohti Australiaa ja minä, kuten vähän pelkäsinkin olen hieman jumissa Sulawesin pohjoiskolkassa. Kyselen lautoista, onko niitä ja milloin ja minne? Vastaus kuuluu: "On on, ensiviikolla... tai oo ei olekaan, siis seuraava lähteekin vasta kuukauden kuluttua... Tai siis on muita pienempia lauttoja länsi rannikolla.. tai ei olekaan.." Ok ok, minä ymmärrän ja en ymmärrä.. Ja ajan taas uudestaan ympäri kaupunki etsimässä toimistoa tai henkilöä jolta saisin ajantasalla olevaa tietoa. Mutta onko sellaista edes olemassa Indonesiassa?
En todellakaan tiedä!

Huolimatta kaikesta säädöstä ja ristiriitaisuudesta, minä rakastan!
Sydämeni palaa tälle maalle, näille tuoksuille, hetkille, ystäville, veljille ja sisarille ja haluaisin ymmärtää, kuulla taas yhden tarinan, sadun, ihmiskohtalon, oppia taas yhden uuden sanan bahasa Indonesiaa.. jakaa taas yhden hymyn..

Mutta toisinaan kadulla kävellessäni mieleni huutaa:
"älkää tytöt PRKLE hymyilkö mulle.. ootte liian kauniit!"

Täydenkuun tunnelma

Miun sydämessä on reikä.

Oppimisia osa II

Betoni on kovaa.
Se on kovempaa kuin nyrkki.

Johtopäätös:
Vaikka olisit kuinka väsynyt, turhaantunut, vittuuntunut, älä iske nyrkkiäsi betonisen laivan kylkeen! Tai jos sinun on aivan pakko tehdä se, niin käytä vasenta kättäsi. (Tai oikeaa ollessasi vasenkätinen)

Kirjeet lentää, minä en

Hki-Uluru luku XV sai kengupostimerkit kylkeensä ja lähti Darwinista metallisten kirjekyyhkyjen saattelemana kohti pohjolaa.
Samaan aikaan irtosivat laiturista purjevene Maralingan köydet ja 600 meripeninkulman purjehdus alkoi. Kompassissa suunta kohti pohjoista ja viisi vuorokautta seilasimme keskellä valtamerta, tuulien voimalla tuulien armoilla. Viimein aikaisessa aamussa lipui purtemme hiljalleen Ambonin lahteen, ympärillämme vihreät vuoret ja trooppisen sadekauden pilvet. Mystistä.
Nyt ankkurissa maustesaarien pääkaupunki Ambonin laidoilla. Minä väsyneena, mutta onnellisena haistelen rakkaita Indonesian tuoksuja, sytytän neilikka saavukkeen ja korkkaan kylmän Bintang oluen - tai ehkä kaksi..

-Tilaa kirje, lue lisää ja auta minut kotiin -

Matkalla kotiin

Mitä se tarkoittaa? -En tiedä.
Mut se tuntuu hyvältä, ajatus on lämmin, "kotimatka".
Minne se minut vie? -En tiedä.
Jotain reittiä pitkin Suomeen, Parikkalaan ja Helsinkiin.
Kuinka kauan aikaa se vienee? -En tiedä.
Mulla on suunnitelmia, on unelmia.. -mut en mie tiiä.

Mitä tiedän:
Olen Darwinissa nyt.
Mulla on koti; teltta ystävän pihassa.
Ilma on lämmin (kuuma). Se on niinkun tropiikin kuivakausi.
Kaduilla musiikkia, teatterilla storytelling ilta.
Ystäviä siellä täällä, sieltä täältä.
Jyrsin sementtiä, maalaan, fiksailen, järkkäilen..
--saadakseni rahaa.
Korjailen polkupyorää, uudestaan ja uudestaan..
--päästäkseni sinne ja tänne.
Tykkään tästä paikasta. Olen onnellinen, tänään.
Marinassa purjevene, kapteeni John ja iso pomo Jenny.
Pesen kantta, hion kantta, maalaan kantta..
--tutustuakseni laivaan, miehistoon.
Pian nousee ankkuri ja me seilataan.. kohti Indonesiaa
Ja minä olen matkalla kotiin.

Erämaan taivaalla kuu

Patja ja makuupussi maasturin katolla.
Taivaanrannassa keltainen hymy.
Uusi kuu, uusi alku.
Lähden kotiin.

Uluṟu - äitimaa

Piste ja periferia.
Punainen, ikiaikainen syke.
Tuhansien turistien tallaama polku.
Uniaika ja Anangu heimon pyhät luolat.
Kivi hymyilee, niin minäkin.

Etäisyyksiä - määränpäitä

Nipullinen uusia ystäviä.
Vuokra maasturi.
550km.
Tämä hetki.
Määränpää.

Ja minä olen perillä, jossakin. Reilu 16 kuukautta olen kulkenut, vaeltanut kohti punaista kiveä, kohti Ulurua. Välimatkat ja aika muuttuneet suhteelliseksi. Kilometrit sekoittuneet, tunnit, päivät ja kuukaudet. Lähdinko eilen vai kymmenen vuotta sitten?
Ja mistä? Ja kohti mitä?
Ja kuka se oli, joka lähti?
Minäko?

Kävelyllä talvipäivänseisauksen aikaan

Huurteisella ruohiokolla kellanruskeat lehdet.
Puun alla yksinäinen puiston penkki.
Pisuaarissa jonkun eilinen rommikola.
Aikainen sunnuntai aamu ja kaupunki herää.
Pelikaanit näyttää nukeilta ja joutsenet on mustat
mutta tänään Adelaide tuoksuu syyskuiselta Helsingiltä.
Ja minä astun junaan (taas..)

Minä-Uluru 1650km

Minä-Uluru 3660km

Tyynen valtameren rannalla istahdin kivelle.
Pysähdyin hetkeksi.
Hengitin ja katsoin.
Meri.
Kuiskasin maailmalle kiitoksen,
ystävistä, hetkistä, olemassaolosta ja elosta.
Puhdistin merivedellä mukanani vaeltavat kivet.

Ja matka jatkuu!

Allekirjoitus

Pistin nimeni (ero) paperiin ja sanon hyvästit yhdelle elämäni oudoista tyopaikoista. Jäljellä enään kolme tyopäivää eli reilu 30 tuntia kärsivällisyys/lihaskunto treeniä roikkuvien ruhojen parissa.Ja ensi viikolla olen ex pihvin puskija!

Lue lisää verestä ja valkoisista vaatteista tarinakirjeen luvuista XIII ja XIV

Oppimisia

Maantietoa
Vasta eilen, puolen vuoden Ausseissa oleskelun jälkeen ymmärsin ettei Sydney ole pääkaupunki, vaan se on Canberra. (Mikä Canberra!?)

Small Talkkii
Alan hiljalleen oppia,
How are you? Mites menee? How's going mate?
Nykyään välillä jopa osaan vastata jotakin, enkä vain mutise jotain epaselvää mongerrusta, ja tavallaan alan jopa nauttia noista keskusteluista: Aamuviideltä vaatevaraston tyyppien kanssa uninen hymy ja muutama sana, tai kaupan tytön nätit silmät ja pientä puhetta.
Mutta silti usein ja varsinkin töissä, jatkuvan taustamelun ympäröimänä katson silmät pyöreinä, et mitä? Häh? Ja vastaan vaan typerästi hymyillen: "Good good", tai ymmärtämättä mitä toinen yrittää kysyä sanon vaan:
"En mä tiiä.."

Aina välillä (on syksy)

Viileässä illassa istun vajani portailla. Pipo päässä, vilttiin kääriytyneenä katselen linnunrataa, kasvavaa kuuta ja mietin vaan. Et mitä mä oikein teen? Missä mä oikein oon? Ja aina välillä pohdin et miksi mä oikein kirjoitan näitä; blogia, kirjeitä ja höpötyksiäni?

Toisinaan mä katselen vaan
ja jos nään tähdenlennon niin kysyn:
Kuka mä oikein oon?

Verta ja suitsukkeita

On mulla hyttysverkko ja höyläpenkki sänky.
On mulla riikinkukon sulka ja suitsukkeen tuoksu.
On mulla töitä; katosta roikkuvia ruhoja, verta ja jomottavat lihakset.
On mulla vapaapäivä; sarjakuvia, jonkkapallot ja devil's stick.
Ja on mulla hetken koti; ystävien pihavajaan väsätty pieni pesä.

Yhä kierrän punaisen kiven

Kiitos kaikille teille jotka olette tilanneet tarinoitani. Teidän avullanne ovat nuudelilautaseni pysyneet täysinä ja tulisina! Mutta jotenkin minun täytyy löytää omaa rahaa, jotenkin minun täytyy maksaa viisumit, juna, bussi ja lautta liput tulevalla matkallani kohti Pohjantähteä.
Siis nyt minä pysähdyn Woodfordiin ja Uluru saa odottaa.
Kokoan itseni, kerään rohkeuteni ja sitoudun kahdeksi kuukaudeksi töihin.
Huomen aamulla avaan uuden työpaikkani oven. Oven, josta en olisi koskaan uskonut kulkevani.

Ovessa kyltti ja kyltissä kirjoitus:
HALAL TEURASTAMO - KILL FLOOR

Kuningattaren maille

Ohi kaivoskaupunki Kalgoorin, halki Nullarboo tasangon tyhjyyden ja lävitse Broken Hillin hopeisilta kyyneleiltä tuoksuvan ilman juna kuljetti minut lopulta Queenslandiin. Viimeisellä pysäkillä minua odotti vanha ystäväni Itä-Suomen villeiltä kujilta, Lappeenrannan Antifan ja Parikkalan Alakulttuuriyhdistyksen punkkonserttien takahuoneista.
Tokkurassa istuin SuomalaisEtelä-AfrikkalaisAustraliaistuvan perheen keittiön pöydän ääreen ja onnellisena nostin huulilleni höyryävän mukillisen Juhla Mokkaa.

Indian Pacific

Töiden perassä muutan itään. Viimeiset pennini laitoin junalippuun ja edessäni vajaa 5000km raidetta, noin 4 vrk matkustamista. Miksi en lennä? En mä haluu.

Juna vapisee jalkojen alla

Juna vapisee jalkojen alla

Liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa

himmeän sinisessä yössä

sateen solistessa kadun asfalttiin

havahdun niin polttavaan ikävään

että tahtoisin olla kuollut
ja kaikki minussa huutaa miten olisin voinut

ja ohitseni liukuvat tyhjinä elämäni ruhtinas yöt
juna vapisee jalkojen alla (aina siellä missä en ole)
juna vapisee jalkojen alla (missä en ole)
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa
kamelin varjo kuvastuu erämään taivasta vasten
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku
ja minä tiedän että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä
ja että minua odottaa aurinko ja meri
juna vapisee jalkojen alla...
-Mika Waltari-

Muutoksia

Tänään pakkasin reppuni, muutin maihin ja jätin haikeat jäähyväiset Oelinille. Tuntien samalla että on aika liikkua, on aika löytää töitä ja PIAN ja on aika etsiä polkuani kohti punaista kivea.

Kiitos Oelin!
Kiitos Warwick ja TJ!

P.s. Helsinki-Uluru 12.luku valmiina kuoressaan. Tilaa kirje ja lue lisää!

Isälleni ja sen siskolle

Onnea kaksoset 60vee!
Onnea Esko ja Eeva!

Teille hymyn lähetän ja laulun lapsuudestani laulan.
Meren aallot, kuu ja tähdet sen kantakoon pohjolaan:

"Etkös ymmärrä mitä sulle mä lausuin?
Kerran vielä sen kuiskata kai voin:
Että sinulle uudet leikkini näytän,
siihen viela mä lisäsin, että sinusta välitän!"

Syksyn tuoksuinen aamu

Upouusi starttimoottori paikoillaan.
Purjeet ja köydet valmiina.
Juomavesi säiliöt täytettyinä.
Kaapissa ruokaa ja tölkillinen viiniä (paikallista Sorbusta)
Pieni pääni täynnä unelmia.

Ankkuri nousee ja matka kohti etelää jatkuu.
Dongra-Jurien Bay-Lancelin-Rottnest-Fremantle
Viikko vai kuukausi?
Kuka tietää?

Hki-Uluru 11.luku

Viikonloppuna juhlin Geraltonissa matkani 1 vuotis syntymäpaivää ja samalla viimeistelin helmikuun tarinakirjeen. Kirjeessä kertomusta matkastani pitkin Australian länsirannikkoa, pieniä sanoja ikävästä sekä tarina nimeltään: "Hymyn kohdalta oikealla"
(Kuvitus by Enni Vekkeli)

-Tilaa kirje, lue lisää
ja auta samalla minua matkaamaan muutama maili eteenpain.-

Minussa purppuransininen meri

Autiolla saarella risti,
yksinäinen kalastajan hauta.

Tänään sisälläni soi suru,
ja huulillani hiljainen kuiskaus:
Minä kaipaan.

Solmuja ja unelmia

"Wish I was a bird,

flying down to earth.

... but I'm stuck in my dreams"

*

Vaeltavine miehistöineen Oelin matkasi vastatuuleen, niiaili, hakkasi nokkaansa aaltoihin ja saapui lopulta Shark Bayhin, jossa tehtävänämme oli pelastaa kaksi haaksirikkoutta laivaa. Toinen lähes palasina pohjassa, toinen viela ehjänä, jököttäen tukevasti hiekkatörmäässä.

Köysiä, ketjuja, ankkureita ja vinssejä.
Märkää, suolaista vettä, hikeä ja kirosanoja.

Minä taistelin köysien kanssa ja harjoittelin solmuja; Bolden, Laiska Jaakko, Kasi ja lukitus, Tavallinen kieppi ja lukitus, Italialainen sorkka.. Pikkuhiljaa minä opin, mutta kovin usein eteeni ilmestyy taas kerran suomalainen sorkka (ts. Markus kiemura), solmu joka pitää sisällään outoja myttyjä, kieppejä ja pyörityksiä. Se liukuu ja venyy, eikä sillä saa otetta oikein mistään, silti sen avaaminen tuntuu toisinaan lähes mahdottomalta tehtavältä...

Hymyn aiheita

Etelästä puhaltaa viileää ilmaa.
Kulho pöydällä, pullollaan mangoja.
On kiva olla olemassa.

Kiertelyä

"Do you think we are heading someplace good?

Or do you think we are e someplace good already?

And we don't have to travel very far

to get where we already are?"

-Soursob Bob-

Matkaa Ulurulle on vain 4552 km.
Mutta matka pisteestä toiseen ei ole aina suora.
Minä kiertelen, kaartelen, välttelen ja etsin omaa reittiäni.
Miksi?

A: Meri kutsuu
B: Ei ole olemassa suoraa tietä
C: Kultaisten kolikkojen pussini on liian kevyt
D: En tiedä mitä se tarkoittaa, se Uluru
E: Tai ehkä vain pelkään saapua määränpäähän ja sanoa sen: Olen perillä

Nyt kuuntelen meren kutsua ja astun yhdessä BoniBonin kanssa Oelinin kannelle. Ankkurimme nousee kunhan etelästä puhaltava tuuli antaa purrelle luvan lähteä. Sitten suuntaamme ylitse Kauriin kääntopiirin kohti etelää ja Freemantlea. Ja minä toivon loytäväni tarinankertojia ja ehkä pianon vieressä olevan tuolin jolle istua, avata suuni ja lausua nuo rakkaat maagiset sanat: Olipa kerran..

Joulukertomus

Vanhasta purjeesta vasasimme telttakankaan ja makuualustan. Pakkasimme lavalle bensiinia, vetta ja dyykattua ruokaa. Nostimme kytkinta ja tiella olimme me; Kaunotar ja kaksi kulkuria
(Ute made in -76, Jonas made in -86 and me made in -77)

Ohitimme ruohikkopalot ja valttaakseemme rannikolla vaijyvan Syklooni Billyn suuntasimme sisamaan kuumille teille. Edessamme punaista hiekkaa, aarettomyyksiin asti tyhjaa maantieta, lukemattomia hyonteisia ja outoja lintuja. Niin ja tietysti naimme myos lehmia ja kenguruita (osa jopa elossa)
Herkkaa kauneutta on tassa tyhjassa maassa!

Mutta miksi?
Miksi kukaan ei kertonut, etta pusikko on karpasia pullollaan!?