Sianhouk villessä sataa

Vesisadetta eilen ja tänään.
Rakastan sitä!
Mutta Kampotsean kuningaskunnan vapaat vaalit lähestyvät
ja minä muutan rinkkoineni Thaimaaseen..

Lampien poika ja meri

Hiljaisella Koh Tonsayn saarella, Vietnamin rajan läheisyydessä minä pienten lampien poika katselin Thaimaan lahtea ja avautuvaa ääretöntä merta sisälläni suuri ihmetys ja kunnioitus tuota tuntematonta kohtaan.
Jossain tuolla kaukaisuudessa on Australia, välissämme enää ainoastaan Thaimaa, Malesia ja Indonesian saaret. Indonesiaan helposti pääsen, mutta kuinka tuon meren ylitän. Mistä löydän laivan jonka kannella matkustaa viimeinen etappi Australiaan?
Yhä yksi parhaista suunnitelmistani on löytää persialainen Prinsessa, jonka isällä, Kuninkaalla on purjelaiva ja tuon laivan kannella juoden Mojitoja seilaamme Australiaan Prinsessa ja minä...

Niin, niin..
Miltei mihin järjestelyyn tahansa olen valmis, rahtilaivoin, kalastusaluksiin, purjelaivoihin jne.. Tekemään työtä laivalla tai maksamaan.

Siis hyvät ystävät! Kaikki ideat otan kiitollisena vastaan!

Kohti merta

Matkaani rytmittää tarinakirjeen kirjoittaminen ja hohtavan kuun kierto taivaalla. Vaeltelen ja ihmettelen muistikirjani kanssa pitäen kompassissani suunnan kohti etelää ja Ulurua. Kummastelen elämää ja kirjoittelen tajunnanvirtaa, hölynpölyä ja ideoita tarinoista.
Kerran kuukaudessa etsiydyn halvemman internetkahvilan toivossa suurempaan kaupunkiin. Näpyttelen kirjeen puhtaaksi, teetän valokuvia, harhailen kaupungilla ja lopulta joltain sivukujalta löydän pinen puodin kopiokoneineen. Elekielellä ja hymyilemällä löydämme yhteisymmärryksen kopioiden muodosta, määrästä ja hinnasta.
Hetken päästä katselen ja kuuntelen onnellisena kopiokoneen suhinaa ja lämpimien papereiden ilmestymistä luukusta. Ja lähes joka ikinen kerta kopiokone jumittuu. Sitten siinä korjaillaan, puhdistetaan, odotellaan ja hymyillään. No mihis tässä on kiire.
Viimein kirjeet kuorissaan ja postitoimistoon liimailemaan merkkejä..

Laossa ymmärsin sen, että postimerkkieni yhteisumma on arvoltaan varmaankin 2-3 kertaa virkailijan kuukausipalkka. Se, että monesti en näe leimojen ilmestymistä kuoreen jättää tilausuuden auki ja kiusauksen irroittaa merkit ja myydä uudestaan kadulla. Minä en voi muuta kuin luottaa. Niin minä hyvästelen kirjeet ja toivotan niille hyvää ja turvallista matkaa.


Heinäkuun kirje matkallaan jossain SiemReapin ja Suomen välillä. Kirjeessä fiktiivinen tarina Bolaven ylängön vesiputousten ääreltä nimeltään "Sudenkorentojen tanssi" sekä päiväkirjaani matkaltani halki Laosin..

"Ok. Kaikki on hyvin kiitos" Minä vastaan vaan, sydämeni supussa. En mä jaksa olla avoin ja ottaa vastaan mitään uutta nyt. Tää keskikesä on mulle liikaa. Mä kaivaudun poterooni ja istun siellä kunnes tulee syksy, viileät illat ja melankoliset sateet.. Sit mä tuun ulos ja hymyilen, kun saan rauhassa murjottaa.

-lisää heinäkuun kirjeessä-

Nyt viiden kuukauden sisämaassa kulkemisen jälkeen matkaan vihdoin meren ääreen, Kampotsean rannikolle. Etsin itselleni saaren, bungalovin ja riippumaton ja istun unelmoiden rannalle ihastelemaan heinäkuun täydenkuun kohoamista taivaalle.

Angkor Wat

Kiertelin päiviä vanhan Khmer kuningaskunnan pääkaupungin Angkorin palatsien ja temppeleiden raunioissa, alueella jossa asui mljoona ihmistä aikana jolloin Lontoo oli 50 000 asukkaan pikkukylä. Ajat muuttuvat, puut kasvavat, kuningaskunnat sortuvat, mutta kivi pysyy ja nämä rauniot kuiskivat tarinaa vanhasta kulttuurista, loistosta ja mahtavista kuninkaista, joiden jälkeläisiä on tämä Kampotsean kansa, joka etsii identiteettiään verisen menneisyyden jälkeen.
Vain 35 vuotta sitten Khmer rouge marssi Kampotsean kaupunkeihin, otti vallan itselleen, ilmoitti että on vuosi nolla ja alkoi rakentaa Pol Potin utopiaa. Tappaen ensimmäiseksi koulutetun väestön; opettajat, lääkärit, munkin, jne. Lopulta Khmer rougen valta tappoi joidenkin arvioiden mukaan lähes 2 miljoonaa ihmistä jättäen syvät haavat tämän kansan sydämeen.

Toistan itseäni ja sanon: Oi historiankirjat!
Mitä me voimme teiltä oppia?