Kolme kuukautta matkalla kohti Ulurua. Päivät kuluvat hiljalleen ja tie vie kohti etelää.
Oman pienuutensa, avuttomuutensa ja kuolevaisuutensa ymmärtää hetkittäin näiden Aasian katastrofien keskella, Burman taifuuni, Tiibetin tilanne, juna onnettomuudet ja viimeviikon maanjäristys. Itse lähdin Chengdusta viikkoa ennen järistystä, enkä Yunnanissa huomannut muuta kuin lamppujen heilumisen ja maanvyörymien tukkimat tiet. Kaikki ystävät ja tutut Sichuanissa kunnossa, mutta kymmenet tuhannet muut eivät. Outoa tämä ihmisen elämä.
Sain Kiinan viisumiin kuukauden jatkoajan. Siis vielä Yunnanissa matkustelen hetken. Ensin ikuisen kevään kaupunkiin Kunmingiin, siitä etelän viidakkopoluille, riisiterasseille ja vähemmistö kylin.
Monsuunista en ymmärrä vielä yhtään mitään, mutta viimeisen viikon on satanut joka päivä ja lähes koko ajan. Todellellisuus alkaa iskeä tajuntaan, taidan matkata seuraavat kolme kuukautta vesisateessa! Lopulta panostin ja ostin sadetakin ja liian lyhyet kurahousut. Täältä tullaan sadekausi, minä olen valmis!?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kamala ikävä sinua veli! Selma hymyili tänään ensimmäisen kerran. Ajatuksissa monissa olet!
Sisko
Lähetä kommentti