Kuljen monsuunissa veneillä ja erilaisilla pyörillä liikkuvilla ajoneuvoilla, halki postikorttimaisemien, seuraillen Mekong jokea läpi hiljaisen ja rauhallisen Laosin. Oranssikaapuisia munkkeja, kauniita temppeleitä ja nukkuvia ihmisiä päiväunillaan virastoissa, pienissa puodeissaan, ravintoloissa ja kaduilla.. Miksi ei?
Ja tuo päivittäinen sade, joka tulee varmasti kuin yö ja päivä.
Muutaman tunnin patikointi mutaisia viidakkopolkuja pitkin ja ylitse riisi viljelmien. Istumme pienen kylän laidalle nuudelilautastemme ääreen ja katselemme aurinkoista maisemaa.. Yhdessä hetkessa tummat pilvet alkavat vyöryä vihreän vuoren ylitse raskaana massana. Voi nähdä ja kuulla sateen lähenevän vuoren rinnettä pitkin ja yli kosteiden peltojen.
Yksi - kaksi - kolme - Nyt se on täällä!
Sateeseen, kastumiseen ja märkiin vaatteisiin tottuu. Ja niinä hetkinä, kun ei sada on niin kuuma, että pelkkä ajatus liikkumisesta saa paidan märäksi hiestä. Ehkä sitä voisi vaan olla tässä ja torkkua. Hmm.. Miksi ei!?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti